Taylors of Harrogate ja syksyn teehetket Englannin ykkösteen Yorkshire Tean parissa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - SERGEJEFF
Sanotaan, että rutiinit on tehty rikottaviksi. Silti juuri rutiineista osa on niitä, jotka tuovat arkeen iloa, turvaa ja jopa lohtua. Toisten asioiden suo siis pysyvän samana, vaikka rutiinin sisällä vaihtelu välillä virkistääkin.
Teehetki aloittaa aamun ja pysäyttää päivän kiireiden keskellä
Siinä, missä englantilaiset pitävät kiinni perinteisestä iltapäiväteestään, minä aloitan aamuni kupposella kuumaa teetä. Niin kauan kuin muistan, se on ollut aamun pysyvä rutiini: vedenkeittimen huristua hetken, kaadan kuumaa vettä isoon kuppiin. Tee tekeytyy samalla kun hipsin syksyn aamuhämärässä kuppi kädessä työhuoneeseeni. Käynnistän koneen ja otan hörpyn kupista. Siinä kohtaa aamu tuntuu aina erityisen hyvältä.
Vaikka aamuni alkavatkin aina rauhaisasti teetä hörppien, ei kuppi kuumaa jää ainoastaan aamuihin. Teehetki on itselleni rutiinina yksi rauhoittavimmista, oli kupissa sitten vihreää teetä, matchaa tai perinteistä mustaa teetä. Siksi huomaan nauttivani teen erityisen hitaasti ja sisällyttäväni myös iltapäivään vähintään yhden tällaisista hetkistä. Toisin kuin englantilaiset kauniiden sohvapöytiensä äärellä, nautin usein omani työpisteellä. Välillä keitän kuuman kupillisen myös iltaan, kun katson hyvää sarjaa tai tartun kirjaan.
Taylors of Harrogate & ikoninen Yorkshire Tea musta tee
Omat teesuosikkini ovat jo pitkään olleet matcha sekä vihreä tee. Valitsen arvatenkin teeni maku edellä, mutta myös vastuullisuuden huomioiden. Alkuvuodesta kerroinkin löytäneeni todellisen "karkkikaupan"
Taylors of Harrogaten vihreän teen parista, joka brändinä kuuluu Suomen vanhimman teetalon,
Sergejeffin, valikoimaan. Nyt ruusuisten, kirsikkaisten, raparperisten ja inkivääristen makuelämysten rinnalle on nyt liittynyt perinteinen
Yorkshire Tea, joka tunnetaan paitsi yhtenä Taylors of Harrogaten ikonisimmista tuotteista, myös Englannin ykkösteenä.
Siinä missä vihreää teetä kuvaa parhaiten raikkaus ja keveys, on musta tee maultaan täyteläisempi ja aromikkaampi. Musta tee valmistetaan hapettamalla toisin kuin vihreä tee. Pidempi hapettumisaika saa aikaan sen, että musta tee on myös huomattavasti kofeiinipitoisempaa kuin vihreä tee. Kahvia se ei kuitenkaan päihitä, joten mustaa teetä voi edelleen juoda huoletta, ellei sitä litki kymmeniä kuppeja päivässä.
Vaikka myönnänkin, että itse nautin enemmän vihreän teen virkistävyydestä, ovat tummemmat maut omiaan syksyyn. Etenkin
Yorkshire Gold yllättää lempeydellään. Liekö syynä lähestyvä joulu (
saako siitä jo mainita?) mausteimmat maut ja musta tee on kuin tehty hämärien syysiltojen ja aamurutiinien rinnalle. Taylors of Harrogaten mustat teemaut eroavat perinteisestä mustasta teestä korkealle kurottavilla standardeillaan, jotka tuovat teehetkeen syvemmän makuelämyksen. Englantilainen teekansa arvostaa laatua eikä tyydy mihin tahansa.
Mustan teen terveysvaikutuksia
Vihreän teen terveysvaikutuksista on hihkuttu vuosien varrella moneen otteeseen. Musta tee on silti säilyttänyt asemansa suositumpana teevaihtoehtona. Olipa syynä sitten mustan teen maine perinteisempänä teenä, on silläkin terveysvaikutuksia, joita ei soisi sivuutettavan.
Teelaji kuin teelaji tekee itsessään hyvää sydämelle, ja myös mustan teen juomisen on tutkittu olevan yhteydessä pienempään sydäninfarktin riskiin. Teessä on paljon flavonoideja, jotka estävät plakin kertymistä verisuonten sisäseinämiin, mikä saa veren virtaaman paremmin.
Musta tee tekee hyvää myös ruuansulatukselle ja mielelle, sillä sen sisältämät antioksidantit parantavat kognitiivista toimintaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi parempaa keskittymiskykyä. Ruuansulatusta edistävä vaikutus puolestaan yhdistetään mustan teen polyfenoleihin ja antimikrobisiin ominaisuuksiin, jotka voivat auttaa ylläpitämään tervettä suolistoa. Musta tee tunnetaan muutenkin vatsaystävällisena valintana, jota voi suositella myös IBS:n (Ärtyvä suoli) kanssa kamppaileville.
Taylors of Harrogate tarjoaa teenautintoja ympäristövastuun huomioiden
Rutiinien rikastaminen on syytä tehdä ympäristö huomioiden. Teen osalta sen taitaa Taylors of Harrogate, joka Iso-Britannian tunnetuimpana teeyrityksenä vaalii kallisarvoista ympäristöämme monin eri tavoin – samalla tuottaen elämyksellisiä teemakuja käyttöömme.
Sen lisäksi että Taylors of Harrogate maksaa viljelijöille sadosta reilun, vaalii läheisiä suhteita viljelijöihin ja auttaa paikallisten elin- ja työolosuhteiden parantamisessa, on perheyritys myös istuttanut yli 5 miljoonaa puuta eri puolille maailmaa. Se on monin eri tavoin mukana torjumassa ilmastonmuutosta ja onkin harvinaisen hieno esimerkki siitä, miten laadukasta teetä voi tuottaa samalla auttamalla yhteisöjä ja ympäristöä. YK:n Glasgown ilmastokokous huomioi Taylors of Harrogaten toimet toissavuonna
Global Climate Action Award -tunnustuksella.
Kun korkealaatuisen teen yhdistää vastuullisiin arvoihin ja ensiluokkaisiin makuelämyksiin, tarttuu näihin teepaketteihin mielellään. Oli sitten kyseessä aamun ensimmäinen teehetki, perinteinen iltapäivän teetuokio tai rentoutumista illan suussa, on Taylors of Harrogaten teessä aina makunautinto kohdillaan!
Tutustu tuotteisiin vähittäiskaupoissa tai tilaa omasi verkkokaupasta:
- Yorkshire Gold – miedompi, lempeämpi, sekoitetaan 10 eri mustan teen laaduista
- Yorkshire Tea – täyteläinen, vahvempi, sekoitetaan 30 eri mustan laaduista
Ei kommentteja
Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!