Postaus sis. *mainoslinkkejä 

On tullut aikaa istahtaa vuoden 2022 parhaiden tuotteiden äärelle. Niiden, jotka ihonhoidon saralla keräsivät eniten innostusta, ihastelua ja säihkyvimmän suosion. 

Tämän vuoden postaus vaati viikkokausien työn, sillä kuten arvata saattaa, vuosi sisälsi poikkeuksellisen paljon uusia tuotteita, jotka haastoivat aiempia suosikkeja hämmästyttävän paljon. Silti osa edellisvuoden ykkösistä piti tiukasti kiinni kruunustaan, joista esimerkkinä Taiga Cosmeticsin silmänympärysvoide, Floramen silmämeikinpoistoaine tai Novexpertin täsmätuote näppylöille, joita tuntuu olevan miltei mahdoton korvata. Siksi hankin ne yhä uudelleen.

Kuluva vuosi näyttää miten käy tämän vuoden osalta, mutta nyt annetaan ansaittu valokeila vuoden 2022 suosikeille, joista suurin osa on jälleen kerran luonnonkosmetiikkaa. Nyt siis vuorossa ihonhoito sekä vuoden paras hoitolassa koettu kasvohieronta!


PARAS PUHDISTUSÖLJY 2022 - FIINI NATURALLY KAURA PUHDISTUSBALMI 


Suomalaiseen kauraan pohjautuva Fiini Naturally *Kaura puhdistusbalmi kiilasi unelmanpehmeällä koostumuksellaan puhdistusöljyjen kärkeen, kun tartuin Fiinin kauratuotteisiin alkukeväästä. Tuote tekee ihon puhdistamisesta huolettoman helppoa ja mutkatonta, sillä nokare sulavan samettista geeliä pyyhkäisee hellävaraisesti iholta kaiken meikin, lian ja epäpuhtaudet. Jopa vedenkestävä silmämeikki irtoaa ilman ikävää hankausta! 

Iho jää kiristelemättömän pehmeäksi eikä tahmaisuudesta ole tietoakaan. Sopii herkän, kuivan ja normaalin ihon lisäksi myös atoopikoille ja erityisen kuivasta tai kutiavasta ihosta kärsiville.

Lisämaininnan ansaitsee aidon kauran ihanan tyynnyttävä tuoksu!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • etsit yhtä helppoa tuotetta, jolla saat poistettua koko kasvoilta meikin - myös vedenkestävän silmämeikin
  • sinulla on herkkä, kuiva, kutiava tai atooppinen iho
  • et pidä voimakkaista tuoksuista 
  • haluat suosia kotimaista luonnonkosmetiikkaa
  • etsit vegaanista puhdistustuotetta

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:


PARAS PUHDISTUSVAAHTO 2022 - NUORI VITAL FOAMING CLEANSER


Julistin tämän hedelmäisellä tuoksullaan lumoavan luonnonkosmetiikan puhdistusvaahdon kaikkien aikojen parhaaksi jo vuonna 2021 ihan omassa postauksessaan. Siitä saakka olen ollut täysin tämän pumpulimaisen pehmeän putsarin pauloissa ja käyttänyt tuotetta useamman pullollisen - enkä ole löytänyt parempaa. 

En normaalisti innostu puhdistusvaahdoista, sillä suurin osa niistä jättää ihon kiristelevän kuivaksi ja on suunnattu lähinnä rasvaisen ihon hoitoon - vaan ei tämä! *NUORI Puhdistusvaahto rauhoittaa myös punoittavan ihon ja kerää erityiskiitokset kirkastavasta vaikutuksestaan. Granaattiomenan entsyymit ja retiisinjuuriuute kuorivat iholta hellävaraisesti kuolleita ihosoluja ja tuovat väsyneeseen ihoon aivan uutta energiaa!

Ylivoimaisen ylellinen, mutta silti edullinen! *TwistBe:llä saatavilla kahta eri kokoa.

Tuote sopii sinulle, jos...

  • rakastat pumpulimaisen pehmeitä puhdistusvaahtoja
  • etsit riittoisaa tuotetta, joka sopii myös kaksoispuhdistukseen
  • ihosi on väsynyt, samea tai kaipaa näkyvää kirkastusta
  • pidät hedelmäisistä tuoksuista - tässä on appelsiinia, mandariinia ja sitruunaa!
  • haluat suosia luonnonkosmetiikkaa

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:




PARAS PUHDISTUSMAITO 2022 - PURODORÉ GOLDEN MILK CLEANSER 


Kotimainen Purodoré toi 2021-2022 vuodenvaihteessa luonnonkosmetiikan markkinoille jotain järisyttävän erilaista: Golden -tuotelinjan, jonka kaikki tuotteet sisältävät aitoa kultaa. Se, että kulta on vieläpä Reilun kaupan kautta ja pienyrittäjiltä hankittua (pääosin Suomen Lapista) nostaa näiden suomalaisten tuotteiden vetovoimaa entisestään - olihan kulta jo säteilevän Kleopatran salaisuus täyteläiseen ja elinvoimaiseen ihoon.

Purodorén Golden Milk Cleanser on jotain niin erityistä, että se sai jopa minun intoni palaamaan puhdistusmaitoihin vuosien tauon jälkeen. Poikkeuksellisen määrän aktiiviaineita sisältävä fermentoitu kulta on puhdistusmaidon muodossa kuin silkkiä iholle! Hienostunut tuoksu lisää luksusvaikutelmaa. 

Kulta sopii myös herkkäihoisille, ja anti-inflammatorisuutensa ansiosta se myös vähentää tulehdusta. Näin ollen se on mainio rauhoittamaan myös tulehtunutta akneihoa. 

Luksusluokan puhdistusmaito, joka saa ihon säteilemään!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • pidät luksustuotteista
  • etsit anti-age-pitoista puhdistustuotetta, joka sopii koko kasvoille
  • ihosi on väsynyt ja kaipaa uutta elinvoimaa
  • hienostuneet tuoksut ovat mieleesi
  • haluat suosia kotimaista luonnonkosmetiikkaa
  • etsit vegaanista tuotetta

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:




PARAS PUHDISTUSGEELI 2022 - NOVEXPERT TRIO-ZINC FOAMING GEL


Pari viikkoa sitten listasin blogiin ranskalaiselta Novexpertiltä suosikkituotteeni. Niiden joukosta löytyy tämä turkoosinsininen unelma, joka saa paatuneimmankin puhdistusrutiinin tuntumaan raikkaalta rituaalilta!

*Trio-Zinc Clear Skin Foaming Gel on miedosti vaahtoava geeli, joka ansaitsee aplodit hellävaraisuudestaan. Se hoitaa huolella etenkin epäpuhtauksiin taipuvaista ihoa ja ehkäisee ihon tulehduksia sekä uusien epäpuhtauksien syntymistä. Kiristävää kuivuutta karttavan ei tarvitse kantaa huolta, sillä tämä on iholle ilahduttavan ihana ja huomaavainen. Siksi se on vuoden paras puhdistusgeeli ja oma suosikkini!

Ykköstuote raikkautta rakastavalle epäpuhtauksien ehkäisemiseen!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • ihosi on altis epäpuhtauksille tai aknelle
  • sinulla on rasvoittuva tai sekaiho
  • etsit geelimäistä puhdistustuotetta kaksoispuhdistuksen toiseen vaiheeseen
  • rakastat puhdistusgeelien raikkautta, mutta kartat kiristelevää kuivuutta
  • haluat suosia luonnonkosmetiikkaa

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:





PARAS KASVOVESI 2022 - MASSADA SENSITIVE SKIN TONIC


Espanjalainen multisensorisia ihonhoitoelämyksiä tarjoava Massada teki ensivisiitin elämääni jo 2019. Sittemmin ainutlaatuinen hoitolasarja on onnistunut vakuuttamaan minut toinen toistaan tehokkaammalla tuotteella ja aromaterapiaan perustuvalla tuoksumaailmallaan. 

Massada Sensitive Skin Tonic oli ensi kerran blogissa esillä 2021, jolloin ihastuin Sensitive-tuotelinjan rauhoittavaan tuoksumaailmaan ja prebiooteilla rikastettuihin koostumuksiin. Vaikka työni puolesta kokeilen lukuisia erilaisia kasvovesiä yhden vuoden aikana, tämä laventelia ja kamomillaa sisältävä herkän ihon kasvovesi on kuitenkin se, jota huomaan haluavani kerta toisensa jälkeen uuden pullollisen. 

Täydellinen tuote sekä ihon ja mielen rauhoittamiseen!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • sinulla on herkkä iho
  • kaipaat kosteuttavaa, rauhoittavaa ja tasapainottavaa kasvovettä
  • etsit tuotetta, joka tyynnyttää myös mielen
  • suosit luonnonmukaisia koostumuksia
  • luotat ammattisarjojen voimaan

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:




PARAS HOITOVESI 2022 - DJUSIE ACID BLOOM BALANCING ESSENCE 


Vuoden alussa Stockmannin kosmetiikkaosaston valokeilan valtasi suomalainen Djusie. Se valloitti väreillään verkkokauppojen etusivut ja toi luonnonkosmetiikan markkinoille jotain sellaista, mitä ei oltu aiemmin nähty.

Kirjoitin Djusiesta kattavan postauksen blogiin jo vuosi sitten, jossa jaoin ihastustani tuotteiden poikkeuksellisen silkkisiin koostumuksiin. Tuotteisiin tutustuminen ei kuitenkaan jäänyt hetken huumaksi, sillä yksi tuote kiilasi kaikkien aikojen ykköseksi omassa kategoriassaan ja on sitä edelleen: *Djusien Acid Bloom -hoitoneste.

Tämän kotimaisen hoitonesteen koostumus on täysin omanlaisensa eikä sille löydy vertaistaan muiden luonnonkosmetiikan hoitonesteiden joukosta. Sisältämänsä omenasiiderietikan, lakkakäävän ja PHA-hapon ansiosta se on älyttömän tehokas muun muassa pigmenttiläiskiä, aknearpia ja ihon epätasaisuuksia tasoittamaan. Eroa ei voi olla huomaamatta!

Kuulasta, kimmoisaa ja tasaista ihoa tavoittelevan ykkösvalinta!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • etsit ihoa napakoittavaa ja täyteläistävää hoitovettä
  • haluat vaalentaa pigmenttiläiskiä, aknearpia tai ihon värieroja
  • pidät erityisen kosteuttavista kasvovesistä, jotka sopivat myös herkälle iholle
  • haluat suosia kotimaista luonnonkosmetiikkaa
  • olet tarkka tuotteen vegaanisuudesta

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:





PARAS PÄIVÄVOIDE 2022 - SOMA EMERALD FACE CREAM 


Kreikkalainen luonnonkosmetiikkasarja *SOMA aiheutti valtavan kuhinan viime keväänä, kun esittelin sarjan blogissani. Aitoa smaragdia sisältävä *Emerald kasvoseerumi oli jo yksistään varsinainen vetonaula, mutta kun kerroin löytäneeni ihohuokoset olemattomiin häivyttävän kasvovoiteen, joka sisältää vieläpä retinolia, vietiin voide suorastaan käsistä *Beautiikin verkkokaupasta

Tehokkaita välimerellisiä aineosia, kasviöljyjä ja mineraaleja hyödyntävä luonnonkosmetiikkasarja ei antanut vaatimattomalla ulkoasullaan odottaa paljoa, mutta iho todisti muuta. Soman Emerald kasvovoide onnistui blurraamaan ihohuokoset olemattomiin ja tekemään niin maagisen vaikutuksen täysin luonnollisella koostumuksellaan, että olin kuin puulla päähän lyöty. Peilikuvasta näytti lähteneen vähintään 5 vuotta kasvovoiteen photoshoppauksen myötä.

Tässä on todellakin voide, jonka vaikutukset täytyy nähdä ja kokea itse!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • etsit voidetta, joka silottaa ihoa näkyvästi
  • haluat pienentää ihohuokosia ja blurrata juonteita
  • kärsit epäpuhtauksista - voide sisältää mm. sinkkiä ja niasiiniamidia
  • haluat tasoittaa ihon värieroja ja ylipäätään tasaisemman ihon
  • etsit meikin alle soveltuvaa voidetta, joka imeytyy nopeasti 
  • haluat anti-age-vaikutteisen voiteen - sisältää retinolia!
  • suosit luonnonkosmetiikkaa ja haluat tukea pientä perheyritystä

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:



PARAS SEERUMI 2022 - KADALYS PINK OIL SERUM  


Vastikään Suomeen saapunut ranskalainen Kadalys on yksi niistä sarjoista, joka yllätti loppuvuodesta. Vaaleanpunaisten banaanien voimaan luottava seerumi tarjoaa jotain sellaista, mitä muilta luonnonkosmetiikkasarjoilta ei löydy: 4500-kertaisen antioksidanttisen voiman verrattuna arganöljyyn. Jopa viinirypäleensiemenöljy jää kauas taa, sillä "Pink Bananan" antioksidanttinen voima on siihenkin verrattuna 3000-kertainen.

Kadalys on maailman ensimmäinen yritys, joka kierrättää ylijäämä banaanit patentoiduiksi aktiiviraaka-aineiksi täysin ekologisesti. Hylätyt banaanit löytävät paikkansa ainutlaatuisista kosmetiikkatuotteista, joiden anti-age-teho on täysin omanlaisensa. Sen todistaa myös tämä pinkki seerumi, joka tasoittaa ihonsävyä huomattavasti ja tehoaa esimerkiksi pigmenttiläiskiin ja akneen. Meloninen tuoksu on ihana lisä tälle Ranskassa vuoden 2022 parhaana palkitulle seerumille, joka sopii aivan kaikille ihotyypeille.

Vastustamaton voittaja silkkisten seerumien kategoriassa!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • etsit seerumia, joka jättää ihon silkkisen sileäksi
  • haluat 100% luonnonmukaisen seerumin, joka on myös ekologinen
  • kärsit aknesta, psoriasiksesta tai ihottumasta
  • haluat tehokkaan seerumin ikääntymisen merkkejä vastaan
  • etsit seerumia, joka häivyttää iholta arpia ja pigmenttiläiskiä
  • arvostat korkeaa luomupitoisuutta ja vegaanisuutta

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:


PARAS YÖVOIDE 2022 - TAIGA COSMETICS PAKURI-YÖVOIDE


Kotimainen Taiga Cosmetics on päässyt tasaisin väliajoin suitsutusten saattelemana esille blogissani. Ensiesiintymisensä se teki maaliskuussa 2021, jolloin suorastaan hämmästyin viimeisen päälle viilatuista koostumuksista. Vuosien kehitystyö suomalaiselta perheyritykseltä teki tehtävänsä, sillä Taiga löysi nopeasti käyttäjiensä iholle ja sydämeen. 

Lapin luonnon tehoaineita suosiva Taiga on huikean hyvä esimerkki kotimaisesta osaamisesta. Esimerkiksi Pakuri-yövoide on jotain niin ainutlaatuista, että se kantaa jo toistamiseen Vuoden parhaan yövoiteen kruunua. Se onnistuu tekemään ihosta päivä päivältä tasaisemman värisen ja rauhoittamaan myös punoittavan ja epäpuhtauksista kärsivän ihon.

Lempeän lakritsimainen voide koukuttaa kerta toisensa jälkeen!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • etsit yövoidetta, joka imeytyy nopeasti
  • haluat monikäyttöisen tuotteen, jota voi käyttää myös naamiona
  • sinulla on herkkä, kuiva, normaali iho tai epäpuhtauksille altis iho
  • kärsit pigmenttiläiskistä, aknearvista tai epätasaisesta ihonsävystä
  • haluat suosia kotimaista luonnonkosmetiikkaa
  • etsit vegaanista tuotetta

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:


PARAS KASVOÖLJY 2022 - MURUMURU ANTI-STRESS OIL 


Kotimainen Murumuru tunnetaan vastustamattoman tuoksuista tuotteistaan, joissa hyödynnetään mehukkaiden marjojen voimaa. Olen vuosien varrella tutustunut muutamiin sarjan tuotteisiin, mutta Anti-Stress kasvoöljy on kirinyt niistä ehdottomaksi ykköseksi.

Karkkimainen kasvoöljy on niin herkullinen tapaus, etten ole törmännyt toiseen vastaavaan. Tartun tähän joka ainoa kerta hymyssä suin, sillä se onnistuu piristämään harmaintakin päivää ja tuomaan hehkua väsähtäneelle iholle. Ruusunmarjaa, vadelman siemenöljyä ja viinirypäleen siemenuutetta sisältävä öljy on myös hintakategoriassaan ilahduttavan edullinen, sillä sen saa alle parinkympin ja tällä hetkellä on öljy on vieläpä ällistyttävässä tarjouksessa *Olo-Apteekissa.

Huikean ihana kotimainen kasvoöljy, joka tuo hehkua iholle!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • rakastat karkkimaisia ja hedelmäisiä tuoksuja
  • haluat kotimaisen tuotteen, joka sopii myös herkälle iholle
  • kaipaat ihollesi heleyttä ja hehkua
  • etsit edullista tuotetta, jossa on luonnolliset raaka-aineet
  • vegaanisuus on sinulle tärkeää

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:




PARAS KASVOKUORINTA 2022 - GRUMS RAW ESPRESSO KAHVIKUORINTA


Lokakuun I love me -messut toivat mukanaan luonnonkosmetiikan parista uuden tuttavuuden, joka tekee tuloaan Suomeen. Tanskalainen GRUMS keskittyy kestävää kehitystä kunnioittaen valmistettuihin luonnollisiin kasvo-, käsi- ja vartalotuotteisiin, jotka pohjautuvat kierrätettyyn luomukahvijauheeseen. 

En juurikaan innostu perinteisistä rakeellisista kuorintavoiteista, sillä ne sisältävät usein tavallisen kosmetiikan puolella mikromuoveja tai liian teräviä kuorintakiteitä, jotka vahingoittavat ihon omaa suojakerrosta. GRUMS onnistui kuitenkin tekemään vaikutuksen  kahvikuorinnallaan, jossa shea- ja kaakaovoin seassa olevat kierrätetyn luomukahvijauheen muruset ovat niin pieniä ja hienojakoisia, että niitä hieroo iholleen mielellään. Tuotetta voi käyttää sekä pikakuorintana että 10-15 minuutin naamiona, jolloin vastajauhetun kahvin tuoksusta saa nauttia pidempään. Kofeiinihappo myös lisää kollageenin tuotantoa.

Korkealaatuinen kahvikuorinta, joka elävöittää ihoa välittömästi!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • pidät vastajauhetun kahvin tuoksusta
  • haluat täysin luonnonmukaisen tuotteen
  • kaipaat ihollesi tervettä hehkua
  • arvostat ekologisuutta ja kestävää kehitystä 
  • vegaanisuus on sinulle tärkeää

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:



PARAS HUULIVOIDE 2022 - BEE VENOM LIP PLUMPER


Mehiläismyrkyn tehokkaita vaikutuksia verrataan ihonhoidossa jopa botoxiin. Kun viime lokakuussa löysin vihdoin pitkän etsinnän jälkeen Suomesta saatavilla olevan laadukkaan Bee Venom -sarjan, olinkin aikamoisen innoissani. Vihdoin pääsin testaamaan mehiläismyrkyn voimaa ihonhoidossa, johon myös moni julkisuuden henkilö Herttuatar Catherinen ohella luottaa!

Wild Fernsin Bee Venom -tuotteet ovat yksinoikeudella saatavilla Suomessa vain Hyvän Olon Aitasta. Tuotteet ovat täysin Cruelty Free, sillä mehiläismyrkky kerätään mehiläisiä vahingoittamatta ja on iholle turvallista ja puhdasta. Lisäksi Bee Venom -sarja on 96-99% luonnollinen eikä sisällä parabeeneja, mineraaliöljyjä tai silikoneja.

Tykästyin etenkin sarjan naamioon ja silmänympärysvoiteeseen, jotka osoittautuivat erityisen tehokkaiksi. Pokaalin vuoden parhaasta huulivoiteesta keräsi kuitenkin Bee Venom Lip Plumper, joka hurmasi paitsi makean mantelisella tuoksullaan, myös täyteläistävällä vaikutuksellaan! 20 euron purkki kestää käytössä tavattoman pitkään ja kiihdyttää huulilla myös kollageenin tuotantoa.  

Supertuote huulien kosteuttamiseen ja täyteläistämiseen!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • haluat pehmeät ja täyteläisemmät huulet
  • arvostat laadukkaita tuotteita
  • luonnonmukaisuus on sinulle tärkeää
  • haluat tehostaa kollageenin tuotantoa

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:




PARAS TÄSMÄTUOTE NÄPYILLE 2022 - NOVEXPERT TRIO-ZINC EXPRESS BLEMISH CARE 


Novexpertin Trio-Zinc täsmätuote näppylöille on ollut jo vuodesta 2020 pettämätön suosikkini. Rollerilla varustettua täsmähoitoa on helppo sipaista kohollaan olevalle ihonalaiselle patille tai jo pintaan tulleelle näppylälle, jonka haluaa katoavan mahdollisimman nopeasti. Tämä nimittäin toimii - jo yhdessä yössä!

Tieteen ja luonnonkosmetiikan yhdistävällä supertuotteella voisi olettaa olevan hintaa huomattavasti enemmän. Silti sen nappaa edullisimmillaan omakseen *Olo-Apteekista vain 11,90 eurolla ja *Hyvinvoinnin Tavaratalosta reilulla 13 eurolla. Lisäksi tuote kestää käytössä iäisyyden, sillä vain pieni määrä tuotetta riittää. 

Korvaamaton timantti, joka ei tuota pettymystä!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • etsit nopeasti toimivaa tuotetta
  • haluat vaalentaa tai ehkäistä näppylöistä syntyviä arpia
  • suosit luonnonmukaisia tuotteita
  • haluat tehokkaan tuotteen, joka oikeasti toimii
  • arvostat vegaanisuutta

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:




PARAS ITSERUSKETTAVA KASVOILLE 2022 - JAMES READ H2O TAN MIST FACE 


Olen itseruskettavien suhteen supertarkka. Kolmisen vuotta sitten tulin kuitenkin löytäneeksi aivan täydellisen itseruskettavan suihkeen kasvoille, jota ylistin laajemmassa postauksessa heti seuraavana kesänä. Se on James Readin H2O Tan Mist!

James Read on Iso-Britannian itseruskettavien ykkönen, jota hehkuttavat mm. Ellie Goulding, Lady Gaga, Mariah Carey ja Rita Ora. Vaikka itseruskettavia on kasvoille olemassa monenlaisia, harva tuote yhdistää 3in1-käyttötarkoituksen, kuten *H2O Tan Mist kasvosuihke. Tuote nimittäin toimii paitsi itseruskettavana suihkeena, myös kasvovetenä ja meikin kiinnittäjänä. Näin ollen suihkitpa tätä sitten puhtaille kasvoille tai meikin päälle, saat aivan huomaamattasi kauniin ja luonnollisen päivetyksen kasvoille! 

H2O Tan Mistiä on saatavilla myös *kätevässä 30ml matkakoossa, joka kustantaa vain kympin. Lisäksi tuotetta löytyy ihanan kookoksen tuoksuisena *Skincityltä ja *Kicksistä täältäItse kannan matkakokoa usein mukana laukussa (etenkin kesäisin) ja freesaan sillä meikkiä päivän aikana. Kun illalla pesen kasvot, huomaan olevani luonnollisesti päivettynyt.

Tässä on todellakin täydellinen monitoimituote, jolla saa kauniin rusketuksen kasvoille!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • etsit helppoa itseruskettavaa kasvoille, jolla ei voi epäonnistua
  • arvostat tuotteen monikäyttöisyyttä - toimii myös meikin kiinnittäjänä!
  • haluat nopeasti kuivuvan tuotteen, joka ei tahraa
  • etsit vegaanista tuotetta

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:


PARAS SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 2022 - TAIGA COSMETICS ANTI-AGE EYE CREAM 


Ei ole helppoa voittaa vuoden vaativinta titteliä silmänympärysvoiteen muodossa. Kotimainen Taiga on kuitenkin tehnyt sen jopa kahtena vuotena peräkkäin!

Silkkisesti levittyvä Anti-Age Eye Cream on todellinen silmänympärysvoiteiden sankari. Oli ongelmana sitten tummuus, turvotus tai rypyt, tuote antaa käyttäjälleen vahvaa näyttöä siitä, että silmänympärysalueen hoitaminen kannattaa ja Lapin luonnon tehoaineissa on taikansa.

Voide, joka vakuuttaa kerta toisensa jälkeen! 

Tuote sopii sinulle, jos...

  • haluat kiinteytystä ja kosteutusta silmänympärysiholle
  • suosit hajusteettomia tuotteita tai ihosi on herkkä
  • kärsit tummuudesta tai turvotuksesta silmänalusilla
  • etsit tehokasta tuotetta, joka ei maksa maltaita
  • haluat suosia kotimaista luonnonkosmetiikkaa
  • etsit vegaanista tuotetta

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:



PARAS SILMÄMEIKINPOISTOAINE 2022 - FLORAME WATERPROOF MAKE-UP REMOVER 


Silmämeikinpoistoaineella on meikinpoistossa erityisen tärkeä tehtävä, mutta silti se jää aivan liian vähälle huomiolle. Floramen Waterproof Make-up Remover ansaitsee kuitenkin kirkkaan kruununsa, sillä se on tuote, jota olen käyttänyt jo vuosia ja jota hankin lisää kerta toisensa jälkeen. 

Florame Waterproof Make-up Remover on markkinoiden paras täysin luonnonmukainen silmämeikinpoistoaine, joka pohjautuu Aloe veraan ja poistaa myös vedenkestävän ripsivärin. Se ei kirvele silmillä, on lähestulkoon tuoksuton ja tekee tehtävänsä täydellisesti. Sarjasta löytyy myös erittäin herkälle iholle kehitetty täysin hajusteeton vaihtoehto, joka on tällä hetkellä Naturellementilla erinomaisessa tarjouksessa

Tämä silmämeikinpoistoaine on vain yksinkertaisesti vertaansa vailla!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • etsit täysin luonnonmukaista silmämeikinpoistoainetta
  • haluat poistaa vaivatta myös vedenkestävän silmämeikin
  • olet herkkä silmämeikinpoistoaineille
  • arvostat korkeaa luomupitoisuutta 
  • etsit hellävaraista tuotetta
  • haluat vegaanisen tuotteen

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:




PARAS KANGASNAAMIO 2022 - MASSADA PREBIOTICS SKIN CALMING MASK 


Kangasnaamioiden valikoima on kosmetiikkamarkkinoilla valtaisa. Ne poikkeavat paitsi raaka-aineilta ja hoitavuudeltaan, myös materiaalin ja istuvuuden osalta, joista etenkin jälkimmäisin saa helposti tuskastelemaan.

Espanjalaisen hoitolasarja Massadan kangasnaamioissa on kaikki kohdallaan. Raaka-aineet ovat oikeasti hoitavia ja kangasnaamion istuvuus on täydellinen. Naamio on kuin mittatilauksesta tehty puku, joka oikeasti istuu kasvoille niin hyvin, että se ei liikahda, vaikka imuroisit ja heiluisit rätti kädessä pölyjä pyyhkien! Parasta on kuitenkin se, että vartin vaikutusaika saa kasvot näyttämään siltä kuin olisi juuri ollut tunnin kasvohoidossa. 

Tässä on satsaamisen arvoinen tuote tuloksia hakevalle!

Tuote sopii sinulle, jos...

  • etsit tehokasta kangasnaamiota
  • sinulla on herkkä iho
  • vaalit kangasnaamion täydellisestä istuvuutta
  • luotat ammattisarjojen voimaan

Tilaa tuote seuraavista verkkokaupoista:



PARAS KASVOHIERONTA KAUNEUSHOITOLASSA 2022 - SOTHYS HELSINKI 


Olen vuosien aikana käynyt lukuisissa erilaisissa kasvohoidoissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Erityisesti Budapestissa kokemani kasvohoidot ovat hierontatekniikan puolesta asettaneet riman niin korkealle, että Suomessa mikään kauneushoitola ei ole pystynyt samaan - kunnes koin Sothysin kasvohoidon!

Etelärannassa sijaitseva Sothys Helsinki tarjoaa erikoiskasvohoidoissaan niin selittämättömän ällistyttävän kasvohieronnan, että se saa hetkeksi unohtamaan maantieteellisen sijainnin. Secrets de Sothys -luksushoitoon sekä erikoiskasvohoitoihin kuuluva Digi-Esthétique® kasvo- ja hartiahieronta on täysin ainutlaatuinen yhdistelmä erilaisia käsin tehtäviä liikesarjoja ja painalluksia, jotka saavat hieronnan tuntumaan paikoin jopa koneelliselta - ainoastaan hyvällä tavalla. Erityistä on myös se, että loputtoman pitkän kasvo- ja hartiahieronnan lisäksi hoidon aikana hierotaan myös kädet ja jopa pään alue. 

Jos haluat kokea uskomattoman kasvohieronnan, varaa aika Sothys Helsinkiin!

Sothys Helsinki erikoiskasvohoito sopii sinulle, jos...

  • haluat kasvohoidon sisältävän erityisen paljon hierontaa
  • arvostat kasvohieronnassa erityisiä otteita ja omanlaista tekniikkaa
  • haluat kokea jotain ylellistä ja luksusta
  • vaalit unohtumattomia hemmotteluelämyksiä
  • pääset Helsingin keskustaan vaivattomasti








Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!