KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - KALLA ACTIVE 


Moni meistä elää tällä hetkellä saman onnea enteilevän oljenkorren varassa. Tuo oljenkorsi on toivo keväästä. Vaikka kalenteri näyttää virallisesti vasta helmikuuta, antaa päivien pidentyminen toivoa talviväsymyksen väistymisestä, jonka karistaminen tuntuu olevan vuosittain varsin puhutteleva pulma. Onneksi talvi ei ole kuitenkaan ikuinen ja vitamiinejakin varmemmin vireyttä antaa auringon lisääntyvä loiste.


Kaamosväsymystä, kevään odotusta ja kotoisa Kalla Active -kerrasto


Myönnän eläneeni jonkinasteisessa sumussa viimeiset pari kuukautta. Marraskuussa sairastamani korona onnistui oudolla tavalla himmentämään sisäisen valonlähteeni ja laskemaan arjen ylle harmaan harson, joka toi mukanaan loputtoman väsymyksen. Vaikka pimeään vuodenaikaan liitetään usein valon vähäisyydestä puhkeava kaamosmasennus sekä sen lievempänä asteena kaamosväsymys, tuntui jälkitauteineen kouraiseva korona kaappaavan loputkin energiat ja pitävän ne pohjalukemissa pitkään. Siksi olenkin ollut entistä enemmän innoissani siitä, että valo antaa lisävirtaa päivään.





Harmaimpina hetkinä olen haalinut energiaa aivan pienistä ilon hippusista. Kuppi kuumaa lempiteetä on piristänyt sadepäivää, siinä missä lämpimät löylyt ovat tuntuneet erityisen hyvältä lumimyrskyn mekastaessa ulkosalla. Parhaimpia ovat kuitenkin olleet ne hetket, kun olen saanut aamun alkajaisiksi vetää ylleni ylellisen mukavan merinovillakerraston ja nauttia sen pehmeydestä ihoa vasten koko päivän. 


Kaunis kerrasto tuo lisämukavuutta arkeen - Kalla Active merinovillavaatteet suunnitellaan Suomessa 


Arjen pukeutumistani on jo pitkään määrittänyt mukavuus. Kun viisi vuotta sitten aloin tekemään täysin töitä kotoa käsin, karisivat ylimääräiset vaatekriisit. Enää ei tarvinnut miettiä mitä pukisin päälleni, kun asiakastilaisuudet vaihtuivat kotitoimistoon, jossa kirkkaimpana kriteerinä vaatevalintojen suhteen oli mukavuuden lisäksi materiaalin joustavuus ja tuntu ihoa vasten. 

Kutiavat ja kiristävät vaatteet ovat jääneet kaappiin, kun olen tarttunut päivästä toiseen joustavista stretch-materiaaleista valmistettuihin trikoisiin ja legginsseihin, jotka yhdistän yhtä mukavaan yläosaan. Niillä työnteko sujuu soljuen ja saatan helposti käydä samoilla vaatteilla iltapäivälenkin tai poiketa lähikaupassa.




Kaamosväsymyksen keskellä tulin viime vuoden lopulla törmänneeksi ihastuttavaan kotimaiseen Kalla Activeen, joka valmistaa merinovaatteita naisille ja lapsille ympärivuotiseen käyttöön. Brändin tarina on saanut alkunsa käytännöllisyydestä ja tarpeesta vilkkaan perhearjen keskellä. Perustaja Jenni Valtari halusi luoda laadukkaita vaatteita, jotka toimisivat monessa menossa. Lopulta syntyi merinovillan toiminnallisuuden ja kauniin kotiasun yhdistävä Kalla Active, josta löytyy omat merinovillavaatteet lapsille.


Merinovilla mukautuu moniin sääolosuhteisiin ja ympärivuotiseen käyttöön 


Kerrastosta tulee helposti mieleen tylsä alusasu, joka on tarkoitettu muiden vaatteiden alle piiloon. Hempeän pastellinen värimaailma kauniine leikkauksineen tekee kuitenkin Kalla Activesta merinovillavaatteiden suhteen varsin valloittavalla tavalla erottuvan. Esimerkiksi Naisten Usva-mallistossa kaunis kotiasu kohtaa toimivan lämpökerraston. Vaatteet ovat ihanan kotoisat kotitoimistoasuksi tai sohvalla loikoiluun, mutta yhtä hyvin se päällä voisi lähteä lenkille kevään tullen. Talvella asu toimii kerraston tapaan täydellisesti muiden vaatteiden alla lisälämmittäjänä niin hiihtoladuilla, laskettelurinteissä kuin pulkkamäessäkin.

Kalla Activen vaatteet valmistetaan 100% mulesing-vapaasta merinovillasta. Vaatteet suunnitellaan Suomessa ja vastuullinen valmistus tapahtuu Liettuassa. Merinovilla on materiaalina mainio, sillä se mukautuu moniin sääolosuhteisiin ja soveltuu ympärivuotiseen käyttöön. Talvella se tuo kaivattua lämpöä ihoa vasten ja kesällä viilentää. Siksi se sopii myös Suomen vaihteleviin sääolosuhteisiin.





Naisten merinovillatakki ja merinoleggingsit mustikan värissä


Olen aina karttanut vaaleansinistä vaatteissa. Vaikka värianalyysin mukaan kuulun siihen 15% suomalaisista, joita kuvaillaan kalpean ihon ja tummien hiusten myötä Lumikiksi, olen kokenut vaaleansinisen itselleni liian lempeäksi - jopa pliisuksi. Sen sijaan tartun mustan lisäksi kirkkaisiin väreihin, joita rakastan yli kaiken. 

Viime keväänä innostuin kuitenkin kokeilemaan pastellivärejä, kun pastellibuumi iski kynsilakkojen kautta pukeutumiseen takuuvarmana trendinä. Yllätyin lempeiden värien tuomasta levollisuudesta ja tietynlaisesta rauhasta asukokonaisuuteen. Esimerkiksi hempeää vaaleanpunaista on näkynyt tänä talvena paljon ja olen itsekin huomannut katselevani sitä uusin silmin. Siksi annoin mahdollisuuden myös vaaleansiniselle, vaikka alkuun ajattelin roosan värisen merinotakin ja sammaleen väristen merinoleggingsien olevan itselläni toimivampi yhdistelmä. Mustikka on kuitenkin settinä yllättävän kiva ja raikas! 




Kalla Activen merinovillaleggingsit istuvat kuten urheilutrikoot mutta merinovillan mukavuudella. Niissä on korkea vyötärö, joka tuo mukavasti jämäkkyyttä vyötärön leveän kuminauhan kera. Korkealle nousevat trikoot takaavat myös selän pysyvän lämpimänä kylmillä keleillä.

Mustikan värinen merinotakki on yhtä lailla valmistettu 100% merinovillasta. Sirolla hopeanvärisellä vetoketjulla viimeistelty kevyt takki on ihanan pehmeä ihoa vasten sellaisenaan. Yleensä joudun laittamaan villaisten vaatteiden alle lähes poikkeuksetta topin, mutta merinovilla on siitä ihana, ettei se vaadi minkäänlaista aluspaitaa. Takki tuntuu todella pehmeältä ihoa vasten!

Epäröin alkuun koon S ja M välillä. Normaalisti käytän alaosista kokoa M ja yläosista vaihdellen kokoa S ja M. Trikoissa ja leggingseissä on kuitenkin usein sen verran joustovaraa, että pienempi koko antaa mukavasti ryhtiä ja tukea eikä löysty heti käytössä väljäksi. Myös nämä vaatteet joustavat mukavasti ja Kalla Activelta suositeltiin siksi kummastakin kokoa S. Setti osoittautuikin täydellisen istuvaksi ja sopivaksi. Mikä parasta, asu on kaikessa ihastuttavuudessaan järjettömän mukava päällä! 


Hyödynnä alennuskoodi ja tutustu Kalla Activen valikoimaan


Mikäli arvostat käytännöllisyyttä, mukavuutta ja suomalaista suunnittelua, hyödynnä alennuskoodi MIA15 ja tutustu Kalla Activen merinovillavaatteisiin. Koodi antaa sinulle -15% Kalla Activen koko valikoimasta!

HUOM! Alennuskoodi on voimassa vain 28.2.2023 saakka. 




Kalla Activen merinovillavaatteet löydät myös Zalandon valikoimasta











Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!