HelemaalShea - käsintehdyt palasaippuat, palashampoot ja kiinteä kasvovoidepala ovat zero waste kosmetiikkaa parhaimmillaan
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BEAUTIIKKI
Mainoslinkit merkitty*
Koskaan ei pitäisi sanoa "ei koskaan". Ihmisillä on kuitenkin tapana toisinaan julistaa ääneen asioita, joita eivät sillä hetkellä ajattelisi ikimaailmassa tekevänsä. Omat vannomiseni ovat liittyneet pillifarkuista palashampoisiin, sillä osa minusta ajatteli 2000-luvulla leveälahkeiset jalassa, etteivät kapeat farkut voisi koskaan istua yhtä kivasti. Kuitenkin 10 vuotta myöhemmin huomasin kulkevani tyytyväisin mielin pillifarkut päällä ja heittäneeni ajatuksen romukoppaan.
Yhtä lailla palasaippua kuului pitkään välteltäviin tuotteisiin. Käsienpesussa se toki toimi mainiosti, mutta jos yhtään välitti ihostaan, kasvojen tai vartalon pesussa se oli syytä unohtaa - ellei tieten tahtoen hakenut iholle ongelmia ja halunnut ihon kuivuvan rutikuivaksi korpuksi. Perinteiset palasaippuat oli tehty tehokkaiksi syystä, jotta ne poistaisivat käsistä moottoriöljyt, maalit ja marjastuksen merkit. Kasvoille ja vartalolle ne olivat kuitenkin pidemmässä juoksussa aivan liian kuluttavia saaden ihon ainoastaan hilseilemään ja punoittamaan.
HelemaalShea - palasaippuoita pienissä erissä ihonhoidon iloksi
Tänä päivänä voi olla ylpeä palasaippuoiden ja -shampoiden käyttäjä. Palatuotteet ovat zero waste -kosmetiikkana ekologisuutta parhaimmillaan, sillä niistä ei jää jälkeen murustakaan. Kaiken lisäksi luonnonmukaisista kasviöljyistä valmistetut saippuat kohtelevat ihoa hellemmin kuin vuosien takaiset perussaippuat.
HelemaalShea on pieni paikallinen hollantilainen yritys. Suomessa sarja on varsinainen aarre, jota ei löydä helposti, sillä tuotteita saa ainoastaan *
Beautiikin verkkokaupasta. Tämä on kuitenkin tarkoituksella, sillä Beautiikki haluaa tarjota asiakkailleen vastuullisessa valikoimassaan myös eksklusiivia tuotteita ja sarjoja, joita ei saa muualta. Hollantilainen HelemaalShea on
kreikkalaisen Soman lisäksi sellainen.
HelemaalShea sulostuttaa 100% luonnollisilla, vegaanisilla ja biohajoavilla palasaippuoillaan
Jos etsii söpöä ja suloista luonnonkosmetiikkaa, HelemaalShea herättänee sydämen sopukoissa laantumattoman liekin. Jokainen saippua valmistetaan käsin Pohjois-Hollannin idyllisessä De Rijpin pienessä kaupungissa tai kylässä - kummaksi 4000 asukkaan kuntaa haluakaan nimittää.
Reilun kaupan aineosista ja luomu raaka-aineista syntyy saippuoita, jotka tarjoillaan kirjaviin kuoseihin puetuissa piristävissä pakkauksissa. Luonnonkosmetiikan lumo ulottuu paketin sisälle saakka, josta paljastuu kookoksen, kanelin, kahvin, kaakaon ja monen muun tunnelmallisen tuoksun taivaallisia tuulia. Saako jo mennä suihkuun?
Palasaippuat ovat kaiken kaikkiaan huolettoman helppoja arjessa. Niiden kohdalla ei tarvitse murehtia jumiin jäänyttä pumppua tai pullon pohjalla olevaa viimeistä tilkkaa, jota ei saa millään ongittua ulos. Palasaippua pienenee käytön myötä ja lopulta katoaa käsistä jättämättä jälkeensä jätettä. Ekologisesta näkökulmasta se on siis erinomainen ja nykypäivän nokkela valinta.
Appelsiini kuorintasaippua sopii vartalon kuorintaan ja kuiville kantapäille
*
HelemaalShea herätti minussa vahvan alkuinnostuksen jo piristävien pakkauksien ja persoonallisen tuoksumaailmansa perusteella. Oli vaikeaa valita vain muutamaa saippuaa, kun värikkäästä kokoelmasta olisi hyvin voinut koota kokonaisen saippuahyllyn itselleen. Lopulta onnistuin tekemään päätöksiä ja lähtemään liikkeelle muun muassa *
Merisuola saippualla sekä *
Kaakao & Kaneli saippualla, joista jälkimmäinen yllätti mausteisuudellaan tuoden mieleen jouluglögin takan äärellä.
*
Appelsiini kuorintasaippuasta viehätyin heti. Vaikka kasvoilla en innostu ronskeista kuorinnoista, vartalolla rakastan kunnolla tuntuvia kuorintakiteitä, joilla saa kuorittua ihon perinpohjaisesti. Etenkin talviaikaan säännöllisestä vartalon kuorimisesta on hyvä pitää huolta, sillä iho ei vastaanota kosteusvoiteita, jos pinnalla on kerros kuollutta ihosolukkoa. Kosteusvoiteiden jatkuva lisääminen on siis turhaa, jos ihoa ei ole hetkeen kuorittu.
*
HelemaalShean Appelsiini kuorintasaippua kuorii ihon jauhetulla oliivinkivellä ja sisältää myös appelsiininkuorta ja avokadoöljyä. Se on 100% luonnollinen vartalosaippua ja jättää ihon pehmeämmäksi kuin perinteiset saippuat.
Koodilla MIA20 saat -20% kaikista HelemaalShean tuotteista 24.2.2023 saakka!
Kaikille hiustyypeille sopiva palashampoo & kätevä saippua sheivaamiseen
Kuorintasaippuan lisäksi yllätin itseni ihastelemasta peilin edessä *
HelemaalShean palashampoon tuomaa pehmeyttä ja ilmavuutta hiuksissa. Olen ollut jo vuosia merkkiuskollinen kotimaiselle palashampoolle, enkä ole löytänyt sen voittanutta. Myönnän, että jopa hieman vastahakoisesti kokeilen uutta, sillä kotimainen palashampoo on toiminut omissa hiuksissani niin täydellisesti, että sitä unelmaa on vaikea päihittää.
Kaikille hiustyypeille sopiva HelemaalShean palashampoo on kuitenkin kerännyt *
Beautiikin verkkokaupassa paljon positiivista palautetta ja tulen varmasti itsekin käyttämään tämän patsulilta tuoksuvan palan loppuun saakka. Palashampoo vaahtoaa mukavasti ja hoitoaineen kanssa hiukset on helppo selvittää. Varsin kiva yllätys siis!
Eukalyptusta, kauraa, laventelia ja sitruunamelissaa sisältävä *
Shevaussaippua raivasi myös tiensä jatkopaikoille. Olen käyttänyt jo pidemmän aikaa palasaippuoita shevauksen tukena, ja tämä täyteläisesti vaahtoava palasaippua on siihen ihan omiaan, sillä se rauhoittaa ja edistää pienien haavojen paranemista. Tuote sopii sukupuoleen riippumatta kaikille, myös parranajoon.
Koodilla MIA20 saat -20% myös näistä tuotteista 24.2.2023 saakka!
Palamuodossa oleva vedetön kasvovoide sopii päivä- ja yövoiteeksi
Zero waste -kosmetiikkaa voi suosia myös iholle jätettävien tuotteiden muodossa. Sen sijaan, että ostaa vartalo- tai kasvovoiteen purkissa tai pumppupullossa, voi mahdollisuuden antaa palamaiselle tuotteelle, jota on helppo hieroa puhtaalle iholle.
Vartalovoidepaloja olen käyttänyt enemmänkin, mutta kasvovoidepalojen suhteen olen ollut aika valikoiva. HelemaalShean granaattiomena- ja ruusunmarjaöljyä sisältävä *
kasvovoidepala kiinnitti kuitenkin huomioni, sillä sen raaka-aineista löytyy kaakaovoin lisäksi cupuacu voita, jonka papuja voidaan käyttää myös suklaan valmistamiseen. Se pursuaa vitamiineja (A, C, E ja F), kivennäisaineita ja rasvahappoja, joten mielsin sen tähän aikaan vuodesta kuivalle iholle varsin houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Cupuacu on myös tulehdusta vähentävä sisältämiensä fytosterolien ansiosta, joten voidepala sopii ihan kaikille ihotyypeille eikä tuki epäpuhtauksille altista ihoakaan.
Kasvojen lisäksi voidepala on kätevä myös kyynärpäille tai kantapäille, vaikka hintansa puolesta sitä ei kannata uhrata pelkästään jalkojen ja käsien hoitoon. Riittoisa se on joka tapauksessa ja tulee muiden palatuotteiden tapaan kulutettua viimeiseen asti!
Tutustu HelemaalShean ihastuttavaan valikoimaan *Beautiikissa.
Koodi MIA20 tipauttaa jo ennestään edullisten tuotteiden hinnasta -20%!
Koodi on voimassa vain 26.2.2023 saakka.
Palashampoon ympäristövaikutukset ovat huomattavasti pienemmät kuin perinteisten nestemäisten shampoiden.Kiinteä muoto vähentää tarvetta veden kuljetukselle ja pakkausmateriaaleille, mikä vähentää jätteen määrää. Koska palashampoot eivät yleensä sisällä haitallisia kemikaaleja, ne ovat turvallisempia vesistöille ja ekosysteemeille.
VastaaPoistaMonet palashampoot ovat biohajoavia, mikä tarkoittaa, että ne hajoavat luonnollisesti ympäristöön aiheuttamatta pitkäaikaista haittaa https://hiusclub.fi/palashampoo/