KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - SUMILAYI 



Elämä osaa paikoitellen olla haastavaa. Niin osaa hiustenhoitokin. Jostain syystä tietotekniikan lisäksi olen käynyt arjen tuskastuttavimpia taisteluita juurikin sopimattomien hiustenhoitotuotteiden seurauksena tai tietotekniikan temppuillessa siihen malliin, että mieli on ollut yhtä kysymysmerkkiä. Ero on kuitenkin se, että tekniikkaan liittyvien ongelmien kanssa ei auta luovuttaa, jos mielii saada laitteet toimimaan. Sen sijaan hiustenhoidon suhteen voi surutta siirtää syrjään toimimattomat tuotteet ja tarttua niihin, jotka tekevät hiuksista rakastettavan helppohoitoiset!


Sumilayi - kotimainen hiustenhoitosarja, joka on erikoistunut kihariin hiuksiin 


Hiuksia on helppo rakastaa, kun löytää itselleen sopivat tuotteet, jotka korostavat niiden kauneutta. Kaikkia ei ole kuitenkaan siunattu luonnostaan silkkisillä ja sileillä hiuksilla, jotka laskeutuvat olkapäille pehmeinä ja pöyhkeinä omien askeleiden tahdissa hennosti hulmuten. Toiset meistä taistelevat kuivien, karheiden ja itsepäisten hiusten kanssa, jotka pörrööntyvät pienestäkin ilmankosteudesta. Oma hiuslaatuni on juuri sellainen: luonnostaan laineikas, paksu ja kuivan karhea, joka kaipaa jatkuvaa kosteutusta. Siksi valikoin hiustenhoitotuotteeni erityisen tarkoin.


Kun viime lokakuussa I love me -messuilla kuulin ensi kertaa kotimaisesta hiustenhoitobrändistä nimeltä Sumilayi, kiinnostuin välittömästi. Sumilayi on nimittäin keskittynyt ratkaisemaan juuri niitä hiusongelmia, mitä kiharat, laineikkaat tai taipuisat hiukset omaava kohtaa päivittäin aamurutiineistaan alkaen. Ei ole lainkaan liioteltua sanoa, että kihara tai laineikas hius elää aivan omaa elämäänsä ollen täysin hallitsematon ilman oikeanlaisia tuotteita. "Pussi päähän ja menoksi" -päivät ovat uusi todellisuus, jos kouraan isketään marketin hyllyltä arpapelillä valittu tuote, joka ei osaa tarjota haastavalle hiuslaadulle sitä, mitä se kaipaa. 


Sumilayi tekee kiharista ja taipuisista hiuksista silkkiset kasvipohjaisilla tuotteilla 


Sumilayin tuotteet pohjautuvat kasvipohjaisiin raaka-aineisiin. Sarja on siis täysin vegaaninen, ja tuotteissa hyödynnetään 100% luonnonmukaisia kasviöljyjä. Hiusten ja hiuspohjan hyvinvointia kunnioittaen tuotteista on jätetty pois mineraaliöljyt, kovat kemikaalit, sulfaatit ja silikonit. Sumilayin öljyvalikoima on täysin luonnonmukainen, mutta muissa tuotteissa käytetään paikoin myös kasvipohjaisia synteettisiä raaka-aineita, kun aineosasta on Sumilayin mukaan mahdollista saada puhtaampi, tasalaatuisempi ja turvallisempi synteettisillä menetelmillä. Brändille on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää avoimuus ja läpinäkyvyys raaka-aineiden suhteen sekä se, että jokainen raaka-aine on tutkittu, turvallinen, eläinkokeeton ja kasviperäinen.




Siinä missä INCI-listat näyttävät hyvältä perinteisten hiustentuotteiden joukossa ja tuotteet ansaitsevat kiitoksen lempeydestään, erottuu Sumilayi myös ihanan omaperäisellä tuoksumaailmallaan. Tuotteissa voi erottaa piparmintun, sitruunan, sokerivaahteran tai appelsiinin aurinkoisia vivahteita, jotka tekevät hiustenhoidosta entistä odotetumpaa. 

Positiivista on myös se, että tuotteita on saatavilla useammassa eri koossa. Esimerkiksi Ooh So Soft Curls Shampoota ja hoitoainetta voi lähteä testaamaan matkapakkauksella, joka sisältää riittoisat 100ml tuotepurkit. Sen lisäksi tuotteet voi hankkia 250ml/300ml, 500ml tai jopa 1000ml koossa, joista jälkimmäiset eivät varmasti hetkessä lopu kesken! Lisäksi Sumilayi tarjoaa valmiita tuotesettejä, joista on helppo napata useampi tuote samalla kertaa edullisemmin. 




Sumilayi Jojoba Oil & Pea Protein Protein Strengthening Mask antaa kauniisti kaartuvat kiharat


Sumilayi sai minut välittömästi pauloihinsa makeahkolla tuoksumaailmaan, mutta sen lisäksi tuotevalikoimasta noussut kaksi tuotetta ylitse muiden, joita olen käyttänyt erityisellä innolla. Ensimmäinen niistä on hiuksia vahvistava proteiinimaski, Jojoba Oil & Pea Protein Strengthening Mask

Sain tuotetta jo messuilta testiin riittoisan 100ml matkakoon, joka osoittautui hiuksilleni niin hirvittävän hyväksi, että ehdin jo siirtyä suurempaan 300ml purkkikokoon, jota olen nyt käyttänyt varsin innokkaasti. Käytän naamiota viikottain hoitoaineen sijasta, sillä pesen hiukset vain pari kertaa viikossa. Ja kuulkaas, tämä makean appelsiinisella tuoksullaan lumoava naamio tekee hiuksista niiden kuivuttua niin keveät ja kauniisti kaartuvat, ettei tosikaan! 

Koostumus hoivaa hiuksia jojobaöljyllä, hydrolisoidulla herneproteiinilla ja mangovoilla. Nämä yhdessä tekevät kaiken sen, mitä karhea, kuiva ja kihartuva hius kaipaa eli vähentävät pörröisyyttä, ravitsevat ja antavat hiuksille ryhtiä ja rakennetta elastisella otteella. Jos et ole koskaan kokenut sitä "bouncy"-efektiä, jossa laineet tai kiharat keinahtelevat kauniisti askelten tahtiin, testaapa tämä! Tuote on täyttä timanttia.

Hanki omasi Sumilayin verkkokaupasta valitsemassasi koossa täältä


Sumilayin kiharageeli korostaa hiusten omaa muotoa ja sopii myös suorien hiusten muotoiluun ja pörröjen taltuttamiseen. 



Sumilayi Frizz Control kiharageeli poistaa pörröisyyden ja korostaa hiusten luonnollista muotoa 


Proteiininaamion kiitäessä kirkkaana kärkeen, tuli myös toisesta Sumilayi-tuotteesta hiusteni tosiystävä ja vankkumaton arkituote. Frizz Control kiharageeli on nimittäin varma valinta helppoon ja nopeaan hiustenmuotoiluun! 

En ole koskaan ollut mikään kampausguru, enkä juurikaan osaa laittaa hiuksiani. Tyydyn samoihin mustiin pinneihin, jotka asettelen hiuksiin suurin piirtein samalla lailla, kun jätän hiukset auki. Kotona kuljen aina sotkunuttura päässä. Muotoilurautoja käytän harvemmin, joten arvostan tuotteita, jolla saan hiuksista nopeasti sen näköiset, että olisin niille tehnyt jotain. 

Sumilayin Frizz Control kiharageeli on juuri sellainen tuote, jolla saa hiuksiin luonnollista muotoa helposti hiuksia puristelemalla. Kevyt geeli taltuttaa paitsi pörröt, selkeyttää laineita ja saa kiharan näyttämään entistä upeammalta! Itse käytän tuotetta kosteisiin hiuksiin, puristelen hiuksia sieltä täältä kauttaaltaan ja jätän hiukset kuivumaan. 

Postauksen kuvissa hiuksille ei ole tehty mitään muuta kuin puristeltu kuiviin hiuksiin Sumilayin kiharageeliä. Tuote toimii siis myös siten eikä tee hiuksia tahmaisiksi. Lisäksi sen voi huoletta harjata pois hiuksista milloin tahansa ilman "hiutaleita", minkä jälkeen hiukset ovat edelleen pehmeät ja puhtaan tuntuiset. Tässä on siis todella helppo ja monikäyttöinen tuote hiustenlaittoon, joka on Sumilayin muiden tuotteiden tapaan vegaaninen eikä sisällä keinotekoisia hajusteita. 

Suosittelen nappaamaan ostoskoriin myös Sumilayin hiuspohjan hierontaharjan, joka istuu muotoilunsa ansiosta täydellisesti käteen ja saa sormetkin asettumaan näppärästi omille paikoilleen pidikkeen alle. Silikonisilla tapeilla saa hierottua päänahkaa naamion vaikutuksen aikana, mikä tunnetusti elvyttää hiuspohjan verenkiertoa ja näin ollen stimuloi hiusten kasvua! 

Sumilayi on perheyritys, jonka Curly Girl -metodiin soveltuvat tuotteet valmistetaan Espoon Kivenlahdessa. Tuotteilta löytyy Avainlippu-tunnus.












Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!