 |
Kirja arvostelukappale / postaus sis. *mainoslinkin
Viime aikoina elämässäni on noussut esiin kaksi henkireikää, voimavaraa, energian lähdettä - miksikä niitä nyt sitten haluaakaan nimittää. Lukeminen ja jooga. Viimeisimpänä mainittuun "muottiin" en koskaan uskonut sulautuvani, mutta lajista tulikin tapani päästää irti ja rentoutua, kun tajusin, ettei mitään muottia ole. Nyt puhun siis joogasta.
Mitä tulee lukemiseen, siitä olen nauttinut nuoresta tytöstä lähtien. Se onkin voimavara, joka on noussut uudelleen elämässäni tärkeälle sijalle. Hetkiä hyvän kirjan parissa voi verrata siihen, mitä koen yin joogankin kanssa: rentoutumista, irtipäästämistä. Vaikka olisin kuinka stressaantunut, kirja kädessä matkaan ajatuksineni hetkeksi muuhun maailmaan - ja tulen sieltä takaisin kuin eri ihmisenä.
 |
Viime kuukausi oli siitä loistava, että sain luettua jopa kaksi kirjaa. Toisen luin vain kolmessa päivässä, ja olisin varmasti lukenut sen yhdellä kerralla, ellen olisi tieten tahtoen pyrkinyt säästelemään sitä. Olin itse asiassa kustantajan (Otavan) järjestämässä tilaisuudessa tapaamassa myös itse kirjailijaa pari viikkoa sitten. Parasta oli paitsi tavata rennon ja mukavan oloinen kirjailija, myös kuulla, että tuolle kirjalle on tulossa jatko-osa! Nyt kuitenkin enemmän tästä kirjasta, jonka luin ennen sitä.
Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä - (Otava, 2019)
Tukholmassa asuvan Sofia Lundbergin Toinen puoli sydäntä on kirjailijan toinen romaani. Se keskittyy halki kertomuksen pohtimaan, voiko rakastaa ja tulla rakastetuksi, jos sydän on salaisuuksia täynnä. Kirjan päähenkilö Elin Boals elää onnellista elämää valokuvaajana New Yorkissa puolisonsa ja 17-vuotiaan tyttärensä kanssa, mutta hänelläkin on menneisyys, joka muistuu arkoine asioineen mieleen Elinin saadessa kirjeen lapsuudenystävältään. Tuo hetki muistuttaa kaikesta, minkä Elin on vuosia yrittänyt unohtaa luodessaan uutta elämäänsä muualla, kaukana siitä, missä kaikki joskus alkoi.
Koukuttavaksi, koskettavaksi ja riipaisevaksi kuvattu teos tarjoaa mielenkiintoisen matkan Elinin vaikeaan menneisyyteen nykyisen arjen lomassa, joiden välillä kerronnan aika vaihtelee. Vaikka menneisyys on mennyttä, kirja muistuttaa siitä, että kivusta huolimatta se on jossain vaiheessa kohdattava ja käsiteltävä, jotta voi elää täyttä elämää; rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Vaikka aihepiirin osalta lukijana onkin helppo samaistua päähenkilön tunnetiloihin, Lundberg on silti luonut kirjaan omaperäisen juonen, joka ei osoittaudu yleiseksi kliseeksi. Ehkä siksi pidinkin kirjasta enemmän kuin alussa ajattelin pitäväni. Huolimatta siitä, ettei kirja ole jännittäviä käänteitä pursuava dekkari, se on silti tarpeeksi mielenkiintoinen, ettei sitä halua jättää kesken. Jotain se myös opettaa: Vaikka elämä ei aina ole helppoa, se on lopulta kuitenkin kaikkien vastoinkäymisten arvoista.
Kirja löytyy myös Adlibrikseltä:
Olisi kiva kuulla, mitkä ovat arjessa teidän voimavarojanne ja kuuluuko lukeminen niihin? Oletteko lukeneet tätä tai Sofia Lundbergin ensimmäistä teosta nimeltä Punainen osoitekirja?
He lupasivat toisilleen naimisiin mennessään, etteivät koskaan menisi riidoissa nukkumaan. Elin on rikkonut lupauksen moneen kertaan. Sam ei kertaakaan. Sam ei koskaan petä lupauksiaan toisin kuin Elin. Työ vie hänen kaiken aikansa. Nytkin hän pettää lupauksensa. Olisi kovin helppo vastata. Öitä. Eikä hän kuitenkaan vastaa. Hän pyyhkäisee Samin viestin pois ja avaa sen sijaan hakukoneen, ajatukset aivan toisessa ihmisessä.
 |
Koukuttavaksi, koskettavaksi ja riipaisevaksi kuvattu teos tarjoaa mielenkiintoisen matkan Elinin vaikeaan menneisyyteen nykyisen arjen lomassa, joiden välillä kerronnan aika vaihtelee. Vaikka menneisyys on mennyttä, kirja muistuttaa siitä, että kivusta huolimatta se on jossain vaiheessa kohdattava ja käsiteltävä, jotta voi elää täyttä elämää; rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Kun Alice lopulta tulee, Elin leikkii edelleen lusikalla. Kahvi on jäähtynyt ja vaahto lähes hävinnyt."Äiti, pelästytit minut." Alice rojahtaa vastapäiseen tuoliin. Hän nappaa ruokalistan eteensä. "Voinko tilata ruokaa? Kamala nälkä."Elin nyökkää."Tilaa mitä tahdot."Kyynel vierii Elinin poskea pitkin. Hän pyyhkäisee sen kädellään ja puree huultaan. Alice laskee ruokalistan pöydälle."Mikä nyt on, äiti? Mitä on sattunut?""Olen vain niin väsynyt.""Oletko surullinen?"Elin nyökkää."Olen."
Vaikka aihepiirin osalta lukijana onkin helppo samaistua päähenkilön tunnetiloihin, Lundberg on silti luonut kirjaan omaperäisen juonen, joka ei osoittaudu yleiseksi kliseeksi. Ehkä siksi pidinkin kirjasta enemmän kuin alussa ajattelin pitäväni. Huolimatta siitä, ettei kirja ole jännittäviä käänteitä pursuava dekkari, se on silti tarpeeksi mielenkiintoinen, ettei sitä halua jättää kesken. Jotain se myös opettaa: Vaikka elämä ei aina ole helppoa, se on lopulta kuitenkin kaikkien vastoinkäymisten arvoista.
Kirja löytyy myös Adlibrikseltä:
Olisi kiva kuulla, mitkä ovat arjessa teidän voimavarojanne ja kuuluuko lukeminen niihin? Oletteko lukeneet tätä tai Sofia Lundbergin ensimmäistä teosta nimeltä Punainen osoitekirja?
Olen jotenkin "unohtanut" lukemisen, tai siis kirjojen lukemisen. Aika menee blogeja lukiessa ja pojan kanssa koulukirjoja selatessa :) Omat voimavarat saan perheen kanssa leffoja katsellessa, tuunaillessa ja pyöräillessä.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa sinulle Mia <3
No mutta pääasia, että tekee välillä jotain sellaista, minkä itse kokee rentouttavaksi! <3
PoistaIhanaa viikkoa myös sinne, Outi!
Mulla odottaa tää sama kirja kesälomaa, vielä pari viikkoa niin pääsen lukemaan. :)
VastaaPoistaMä olen kuin ihmeen kaupalla viime aikoina, kovankin kiireen keskellä saanut loppuun jo kaksi kirjaa. Se on oikeasti suoritus. :D
Oho, no se on kyllä hyvä suoritus! Varsinkin, jos on ihan hullun kiire, niin kirjaan tarttuminen on ainakin mulla silloin paljon vaikeampaa, kun mietin vaan koko ajan, että pitäisi olla tekemässä jotain "järkevää". Mutta silloin just niitä omia hetkiä hyvän kirjan parissa tarviikin :D
Poista