 |
Postaus sis. mainoslinkkejä
Jos olisin elämäni aikana kuunnellut aina sisintäni ja toiminut sen mukaan, mitä se sanoo, polkuni olisi ehkä ollut hieman toisenlainen. Silloin olisin todennäköisesti lähtenyt edellisestä suhteestani aiemmin, sirpaloitumatta täysin. Luultavasti olisin myös rohkeammin hypännyt tuntemattomaan monina muinakin kertoina, enkä sen sijaan antanut pelolle liikaa valtaa. Ja ehkä olisin jo nuorempana ollut oman tieni kulkija, välittämättä siitä, mitä muut ympärillä olijat ratkaisuistani ajattelevat.
Sisimpämme puhuu meille koko ajan. Se on se pieni ääni, jonka joskus vaimennamme tietoisesti, kun haluamme ajatella asioita järjellä ja toimia "järkevästi". Enhän minä nyt näin voi tehdä. Kuka hullu irtisanoutuisi työstään tai muuttaisi 500 kilometrin päähän, koska "sisin sanoo niin". Mitä minä sanon muille? Miten perustelen päätökseni järjellä? Mitä jos kukaan ei ymmärrä ja kaikki luulevat, että olen aivan kajahtanut?
 |
Vastaus on helppo: sellaista ei tarvitse olla. Muiden ei tarvitse ymmärtää päätöksiäsi, aivan kuten sinunkaan ei tarvitse ymmärtää kaikkien muiden tekemiä ratkaisuja heidän elämässään. Asioita ei aina tarvitse pystyä perustelemaan järjellä, ja silti ratkaisu voi osoittautua parhaaksi, vaikka se ei järkeen kävisikään. Eikä silläkään ole väliä, kuka luulee kajahtaneeksi. Kaikilla on aina mielipiteensä asioista ja ihmisistä. Jos muiden mielipiteitä alkaa ajattelemaan liikaa, ajaa helposti itsensä hulluuden partaalle. Silloin vasta kajahtaneelta tuntuukin.
"En voi muuttaa mennyttä tai sitä, mistä olen lähtöisin, mutta voin tässä hetkessä päättää mihin suuntaan kuljen ja mitä elämälläni teen."
Meillä lapsuudessa vaalittiin kulisseja. Ulospäin halusimme näyttää normaalilta perheeltä, vaikka olimme kaukana siitä. Kaikkiin asioihin piti aina keksiä selitykset ja valkoiset valheet olivat valmiina - jotta pinta kiiltäisi eikä korttitalo sortuisi. Siksi nykyään en jaksa esittää. Sain tehdä sitä aivan liikaa lapsena ja vielä myöhemminkin kotoa muutettuani. Elinhän itsekin väkivaltaisessa parisuhteessa, jonka halusin näyttävän normaalilta ulospäin. Toistin samaa lapsuudesta opittua kaavaa. Lähdin jäljittelemään elämää, johon olin lapsena tottunut. Siksi se oli minulle normaalia, että jo parisuhteen alussa minua kuristettiin. Koska niin tapahtuu, kun toinen suuttuu. Silloin sattuu. Mutta sitten pyydetään anteeksi ja kaikki on taas hyvin.
 |
NEULE: Valkoinen puuvillainen reikäneule, vastaava *täällä
HAME: Vila Vipen Skater Skirt - saatavilla: *House of Brandon
KENGÄT: FILA - vastaavat *täällä
Nykyään olen sellainen kuin olen, enkä edes halua maalata itsestäni toisenlaista kuvaa, sillä arvostan aitoutta liikaa. Minulla on polkuni, kuten meillä jokaisella on omansa. En voi muuttaa mennyttä tai sitä, mistä olen lähtöisin, mutta voin tässä hetkessä päättää mihin suuntaan kuljen ja mitä elämälläni teen. Voin kuunnella sisintäni ja tehdä sen, mikä minusta tuntuu "oikealta".
Sinäkin voit elää omanlaistasi ja omannäköistäsi elämää. Voit päättää kuunnella sitä pientä ääntä, jonka ehkä olet jo monesti vaimentanut, koska järkiratkaisu on tuntunut siinä hetkessä helpommalta ja ollut paremmin perusteltavissa. Ehkä sisimmän tarjoama ratkaisu on ohjannut suuntaan, joka on pelottanut liikaa. On ollut helpompi toimia järjellä ja olla ottamatta "isoa" askelta, joka vie kohti jotain, mistä ei vielä tiedä.
Kuitenkin vain kuuntelemalla sisintään ja ottamalla askelia sen neuvomaan suuntaan, voi elää omannäköistään elämää ja samalla olla paras versio itsestään myös muille. Säteillä sellaista iloa, jolla ehkä koskettaa jonain päivänä myös läheisten tai muiden ihmisten elämää. Jännitys ja pieni pelko kuuluvat asiaan astellessa kohti uutta, mutta niiden rinnalle tulevat kyllä rauha ja onnellisuus, kun suunta on kohti sitä, mitä sisimmässään halajaa.
Tämä on sinun elämäsi - älä hukkaa sitä.
Tämä on sinun elämäsi - älä hukkaa sitä.
Kuunteletko sinä sisintäsi ja koetko eläväsi omannäköistäsi elämää?
Hienosti kirjoitettu Mia<3 Asiat on just noin! Meillä on vain yksi elämä kullakin, niin se kannattaa elää ensijassa itseään varten ja omannäköisesti, ettei tarvitse sitten vanhana muistella katkerana menetettyä elämäänsä. "Mitähän ihmiset sanoo ja mitähän muut tästä ajattelevat" -pohdinnoista on syytä päästä eroon! Sanon aina omille kolmekymppisille pojilleni, että nauttikaa elämästä, tehkää kaikkea kivaa mitä haluatte ja tehkää valintoja sen mukaan, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Itse pääsin siihen pisteeseen vasta viime vuosina, ja nyt aion nauttia täysin palkein omannäköisestä elämästäni:)
VastaaPoistaIhanaa uutta viikkoa Mia<3
Voi kiitos Sari-ihana! <3 Hyvän neuvon oot äitinä jakanut pojillesikin! Varmasti vaikuttaa äidin hyvä suhtautuminen siihen, että uskaltavat entistä rohkeammin kulkea omaa polkuaan ja tehdä niitä valintoja, jotka heistä itsestä tuntuvat hyvältä.
PoistaMahtavaa "omannäköistä" viikkoa Sari - ja ihanaa kun aina kommentoit näihin! <3
En elä täydellisesti niin kuin haluaisin, mutta yritän aina tehdä asiat niin, että lopulta pääsisin siihen pisteeseen mihin haluan. Olen kuitenkin tähän asti elänyt elämääni niin, että en kadu mitään mitä olen tehnyt, koska muuten en olisi juuri tällainen kuin nyt olen.
VastaaPoistaAitous ihmisessä on se, jota itse arvostan...näytteleminen vie liikaa energiaa :D
Ihanaa uutta viikkoa sinulle Mia <3
Aitous on kaiken a ja o - myös mulle! <3 Aina en ole uskaltanut olla aito oma itseni menneiden kokemusten myötä, mutta tänä päivänä pidän aitoudesta kiinni, koska sitä arvostan myös muissa. Ja tuokin on totta; jos ei olisi kulkenut juuri sitä polkua, jonka on tähän asti kulkenut, ei olisi juuri sellainen kuin nyt on eikä myöskään eläisi sitä elämää, mitä nyt elää. Vaikka joskus toivoinkin, että asiat olisi menneet toisin, enää en. En haluaisi yhtään ajatella vaihtoehtoista elämää, koska tykkään elämästäni juuri nyt enemmän kuin koskaan :)
PoistaKiitos Outi kun kommentoit ja aurinkoista uutta viikkoa! <3
Jos minäkuva ja itsetunto on pelkkää murskaa, ni ei sillon pysty kuunteleen omaa sisintä ja toimiin sen mukaisesti. Nyt sen oon tajunnu. Ja sitä vaan piiskas ja haukku itteensä siitäkin. Vaikka se ei ollu oma vika millään lailla.
VastaaPoistaTotta. Tuostakin on kokemusta. Mulla on edelleen vääristynyt minäkuva joiltain osin ja kovasti työstän sitä, että pystyisin täysin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, ilman, että parjaisin joka välissä itseäni jostain. Vaikeaa se on, mutta uskon, että eheämpi minäkuva on mahdollisuus saavuttaa - pienin askelin. Tsemppiä paljon myös sinne! <3
Poista