elokuuta 27, 2017

Kolmen ison kysymyksen äärellä

Siitä on jo kohta kaksi vuotta, kun sain Keyword Love -blogin Jonnalta haasteen, joka sisälsi kolme isoa kysymystä. Tuolloin en vielä kovinkaan paljoa kirjoitellut syvällisempiä pohdintoja blogissani, vaan keskityin enemmänkin kosmetiikka- ja kauneusaiheisiin juttuihin. Sittemmin hyvinvointi on noussut isommaksi osaksi blogiani ja myös hyvän olon reseptit, joita silloin tällöin jaan kokkailuistani. Enpä olisi pari vuotta sitten silloisessa elämäntilanteessani uskonut, että minusta nousee esiin edes pieni säväys "kodin hengetärtä", joka kokeilee uusia reseptejä ja ilahtuu onnistumisista myös keittiön puolella. Haasteen saamisen aikoihin elin aikamoisen raskasta vaihetta, sillä olin eromassa ex-miehestäni ja tein muuttoa takaisin pääkaupunkiseudulle. Sittemmin blogi on suuntautunut useasti myös henkilökohtaisemmalle polulle, josta viimeisimpänä oli postaus Raskaimmat jäähyväiset. Nyt kun olen viime aikoina pohdiskellut isoja kysymyksiä elämässä muutenkin, tuntui sopivalta toteuttaa tämäkin haaste. Siispä kolme isoa kysymystä tulevat tässä...

Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Kyvystä liikkua. En ole koskaan aiemmin nauttinut liikkumisesta samalla lailla kuin nyt. Ennen salilla käyminen tuntui sellaiselta pakkopullalta. Toki siitäkin tuli jollain tapaa hyvä olo, mutta lähinnä siksi, että olin saanut itseni pakotettua salille ja jaksoin urheilla edes vähän. Se oli sellaista "kuntoa kuuluu ylläpitää" -liikuntaa. Nyt oikeasti nautin siitä, että pääsen liikkumaan. Joka kerta siitä tulee niin hyvä olo! Liikunta antaa sellaisen energiaruiskeen keholle ja mielelle, etten ole kokenut vastaavaa aiemmin. Oikeastaan liikunta on ollut minulle viime kuukausina jopa jonkinlainen henkireikä. Samoin blogi ja muut työkuviot, jotka ovat osaltaan tuoneet myös onnistumisen tunteita. Niiden voimalla arki ja elämä tuntuu paremmalta. Olen myös todella kiitollinen siitä, että ruuanlaitto tuntuu nykyään mieluisammalta puuhalta ja että ylipäätään osaan laittaa sellaista ruokaa, jota voi syödä! Jollekulle ehkä pieniä juttuja, mutta äärimmäisen isoja ja merkityksellisiä minulle. Ruuanlaittoonkaan en olisi välttämättä edes näin paljoa perehtynyt, jos omat taisteluni vatsaongelmien kanssa eivät olisi vieneet niin syvälle epätoivon partaalle. Negatiivisista asioistakin voi siis koitua hyvää. Tähän voisi toki listata myös muita perinteisiä asioita, mutta niiden sijaan sanoisin, että olen kiitollinen kyvystä tuntea vahvaa kiitollisuutta.

Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa menneisyydestäsi, jos pystyisit?

Myönnän, että on monia pahoja asioita, jotka olisin halunnut jättää näkemättä ja kokematta. Mutta toisaalta en uskaltaisi poistaa mitään kohtia menneisyydestäni, koska uskon, että jos jotain muuttaisi, se vaikuttaisi vääjäämättä tulevaisuuteen. Ei ehkä radikaalisti, mutta jollain tapaa kuitenkin. Olisinko valmis ottamaan sen riskin, että elämäni olisi täysin erilaista tänä päivänä? Joiltain osin haluaisin sen olevankin erilaista, mutta mitä jos se olisi erilaista juuri sillä tavalla, mistä en pitäisi? Näitä on tavallaan turha miettiäkin, koska menneisyyteen ei voi enää vaikuttaa. Mutta jos joku antaisi minulle mahdollisuuden kurkata aikasilmukkaan, jossa näkisin millaiseksi elämäni olisi muodostunut ilman tiettyjä traumaattisia kokemuksia, haluaisin nähdä, millainen ihminen olisin tänä päivänä. Olen välillä sitä pohtinutkin. Toisaalta, olen monesti tuntenut jälkikäteen, että "näin tämän piti mennä", vaikka vaikealla hetkellä on ainoastaan kaikunut päässä, että "miksi". 

Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?

Minulle elämän tarkoitus on tehdä, nähdä, kokea ja toteuttaa niitä asioita, joista pitää, nauttii ja joista unelmoi. Taas tulee klisee, mutta meillä jokaisella on vain tämä yksi elämä ja olen sitä mieltä, että aikaa ei kannata hukata työssä, jota vihaa tai parisuhteessa, joka tekee onnettomaksi ja ahdistuneeksi. Myönnän, että itse olen tehnyt kumpaankin, mutta jossain vaiheessa tajunnut, ettei se kannata. Silti nuokin tiet on pitänyt tarpoa, että on löytänyt paremmalle polulle ja oppinut samalla itsestään jotain uutta. Välillä on kieltämättä tuntunut, että elämässä on aivan liikaa oppitunteja ja aivan liikaa vaikeita valintoja, joista ei voi edes olla varma, mitä kohti ne vievät. Mutta itse olen vain yrittänyt uskoa, että kyllä kaikella on jokin tarkoitus ja se selvinnee sitten myöhemmin jonkin ajan kuluttua. Joten jospa se riittää, tekee omista lähtökohdistaan jokaisesta päivästä niin hyvän kuin pystyy. Ja kun kohdalle osuu huono päivä, niin ei sekään kestä ikuisesti. Elämä soljuu eteenpäin, halusimme tai emme.

Muuttaisitteko te menneisyydestänne jotain, jos voisitte? Olisiko joku utelias näkemään millainen oma elämä olisi tänä päivänä, jos asiat olisivat menneet toisin? Olisi kiva kuulla ajatuksianne!