syyskuuta 23, 2018

Tekeekö materia onnelliseksi?

Kirjoitin jokin aika sitten henkilökohtaisemman postauksen otsikolla kaksikymppinen vs kolmekymppinen, peilaten ajatusmaailmaani 10 vuoden välillä. Tekstiä kirjoittaessani huomasin, miten paljon olen muuttunut ihmisenä noiden 10 vuoden aikana. Pelottavaa ehkä olisi, jos en olisi lainkaan kypsynyt, muuttunut tai kasvanut ihmisenä. Sitähän kai me kaikki teemme, sillä elämä opettaa meistä jokaista - tavalla tai toisella. 

Tuohon samaan tekstiin olisin myös voinut sisällyttää 20-vuotiaan Mian ajatuksen siitä, kuinka onnelliseksi ja iloiseksi materia tekeekään. Siihen aikaan elämässäni materialla oli pelottavan suuri rooli. Onni materiasta kytkeytyi kuitenkin itselläni vahvasti siihen, että koin usein oloni aika surulliseksi, ahdistuneeksi - jopa toivottomaksi. Elin jonkinlaisessa usvassa. Huomasin hengittäväni, mutta olin silti sokea elämälle. Ahdistusta, tyhjyyttä ja surua helpottamaan hakeuduin kosmetiikkaosastolle tutkailemaan purkkeja ja keräsin ostoskoriin uusia kauniita meikkejä. Kiikutin kassalle tavaraa, jota en olisi tarvinnut, mutta joka sillä hetkellä sai tuntemaan puhdasta iloa. Materian iloa. Kotona onnea kesti samaisen illan, mutta kun seuraavana päivänä kaivoin ostamani meikit esiin, tunne ei ollutkaan enää sama. Päivä päivältä ilo hiipui, ja lopulta rasiat eivät herättäneet enää mitään tunteita. Ne olivat vain tavaraa.

Joku saattaa helpottaa pahaa oloaan syömällä herkkuja. Olen itsekin monesti sortunut tunnesyöpöttelyyn, mutta shoppailusyöpöttely on ollut suurempi syntini. Olen hankkinut asioita hetken mielijohteesta, koska olen tiennyt sen tuovan hetken iloa. Vaikka moni noista muutaman vuoden takaisista luomiväripaleteista lojuu edelleen laatikossa hylättynä ja täysin käyttämättöminä, en kuitenkaan onneksi koskaan sortunut esimerkiksi pikavippeihin rahoittaakseni kosmetiikkaostoksiani. Nuorempana palkkatyössä vuokra oli pienempi ja rahaa ei kulunut lainanlyhennyksiinkään, joten sitä jäi käyttöön enemmän. Oli helppo kuluttaa sitä kosmetiikkaan tuntematta huonoa omaatuntoa. 

En edes tiedä kadunko sitä, että turvauduin noina aikoina materian antamaan onneen, sillä tuolloin se pienen hetken ilo toi sitä energiaa, jolla minä puskin eteenpäin elämäni usvaisimpina hetkinä. Tänä päivänä tunnen kuitenkin toisin. Huomaan, etteivät hetken mielijohteesta tehdyt kosmetiikka- tai vaatetilaukset tuo pitkäaikaista onnea. Harkitut hankinnat toinen juttu. Toki suon edelleen itselleni kosmetiikkaa tai uusia vaatteita, mutta pyrin harkitsemaan ostoksia edes vähän pidempään ja miettimään, tarvitsenko todella tätä ja haluanko sen vielä ensi viikollakin. 

Fammon kuoleman aikaan minuun iski jonkinlainen "puhdistautumisen" tarve. Myin tuolloin yhden vaatekaappini ja laitoin kiertoon lähes kaikki sen sisällä olleet vaatteet. Tuntui, että halusin vain nopeasti päästä ylimääräisestä tavarasta eroon. Tavara menetti merkityksensä. Ehkä kuoleman kohdatessa se ajatus konkretisoitui, että elämässä on kyse muustakin. Siitä lähtien en ole enää halunnut ostaa tai säästää vaatteita, joita ajattelen käyttäväni "sitten joskus". Haluan kaappini koostuvan vaatteista, joita tykkään pitää usein ja joita minun on helppo yhdistellä toisiinsa. Tavoitteeni on pitää vaatevalikoimani sopivan minimalistisena. 

Kosmetiikan osalta homma on haastavampi, sillä kaapit "valitettavasti" pursuavat sitä jo pelkästään työni puolesta. Käyn silti säännöllisesti varastojani läpi ja annan eteenpäin tuotteita, joita en itse ehdi testata tai jotka eivät jostain syystä sovi minulle tai kiinnosta tarpeeksi. Tavarasta luopuminen on samalla aina ihanan puhdistavaa. Varsinkin, jos annat jollekin, joka siitä ilahtuu suuresti.

Tekeekö siis materia onnelliseksi? Kyllä, hetkittäin. Onhan kauniita ja istuvia vaatteita ilo katsella ja käyttää. Samoin on kosmetiikan kanssa. Mutta vaikka kuinka kosmetiikkaa rakastankin, siltikään materiaonnea ei voi mitenkään verrata elämän aitoihin hetkiin, joissa ilo ja onnellisuus on niin vahvasti läsnä, että se tuntuu syvällä sydämessä asti. Materiasta iloitseminen on sallittua ja ajoittain ihanaa, mutta vielä ihanampaa on hulluttelut rakkaiden kanssa, matka uusiin maisemiin tai yksinkertaisesti toisen ihmisen kauniit sanat ja hymy. Loppujen lopuksi ne menevät moninkertaisesti uuden kenkäparin tai luomiväripaletin edelle.

...vaikka myönnetään, että kyllä tuo kuvassa oleva hiljattain ostamani Superdryn collegepaitakin ihan kiva on! Tällaista collegea minulla ei aiemmin ole ollut, enkä omista yhtään hupparia punaisena, joten tein hankinnan sillä perusteella ja ajattelin suosia tätä koko syksyn. College löytyy House of Brandonilta täältä. 

Mitä ajatuksia aihe teissä herättää? Missä tilanteissa koette materiaonnea ja onko se teillä pitkäaikainen tunne? Entä teettekö helposti heräteostoksia vai pyrittekö pysymään harkituissa hankinnoissa?

*Postaus sis. mainoslinkin. Kuvat: Charlotta.