 |
Välillä elämässä tulee ajanjaksoja, jolloin tulee pohdiskeltua elämää enemmän. Viime aikoina olen kai ollut erityisen mietteliäällä päällä, kun tännekin on tullut jaettua henkilökohtaisempia ajatuksia. Toisaalta olen kyllä ihmisenäkin aika syvällinen ja tykkään pohtia erilaisia aiheita. Jotenkin se avartaa ja tuo uusia näkökulmia elämään. Niin teki myös Instagramin puolella hiljattain jakamani kuva, jonka teksti kuului:
"In the end, we only regret the chances we didn't take."
Toisin sanoen: "Lopussa kadumme ainoastaan niitä mahdollisuuksia, joihin emme tarttuneet." Nyt haluankin jakaa oman tarinani. Tarinan siitä, kun itse uskalsin hypätä tuntemattomaan.
 |
Me kaikki tiedämme ne päivät, jotka tuntuvat loputtoman pitkiltä. Silloin harhautuu toisinaan ajattelemaan, että aikaa on loputtomiin. Joskus ajan jopa toivoisi menevän nopeammin. Mutta sitten eteen tulee taas tilanne tai hetki, joka muistuttaa elämän rajallisuudesta. Loppujen lopuksi aikaa välttämättä ei ole niin paljon, mitä sitä kuvittelee.
Ehkä sen vuoksi edelleen jollain tapaa suren sellaisten ihmisten puolesta, jotka "tyytyvät" tietynlaiseen elämään vain siksi, etteivät uskalla tavoitella parempaa. Osa saattaa kokea, että onneton elämä on jonkinlainen kohtalo. Saatetaan esimerkiksi ajatella, että huono lapsuus määrittää sen, että elämä tulee aina olemaan vaikeaa ja loputon sarja vastoinkäymisiä. Jämähdetään huonoihin parisuhteisiin tai ahdistaviin työpaikkoihin, koska ei joko uskalleta haaveilla paremmasta tai pelätään tuntematonta. Sitä, mitä elämä ehkä voisi olla, jos uskaltaisi peloista huolimatta päästää irti ja ottaa hypyn tuntemattomaan.
Kun tyhjyys sisällä kasvaa, on aika päästää irti
Minä elin pitkään elämää, jossa vain tyydyin. Olin vuosia töissä alalla, joka alkoi jossain vaiheessa tuntua "vain työltä". Yhtäkkiä se ei enää tuonutkaan samanlaista iloa ja onnistumisen tunteita, vaikka tein tuloksekasta työtä ja kuulin taustalta hyvää palautetta. Olan taputtelut ja kiitokset eivät silti auttaneet siihen tyhjyyteen, joka sisälläni oli. Vaihdoin alalla useamman kerran työpaikkaa, koska alkuun ajattelin tunteen johtuvan vain väärästä paikasta, mutta lopulta tajusin, että itse ala oli aivan väärä. Se, mikä oli aikoinaan tuntunut minulle niin sopivalta ja oikealta, olikin vuosien saatossa haarautunut eri suuntaan kuin oma kasvuni. Olin muuttunut ihmisenä, enkä halunnut enää sitä, mitä aikoinani halusin.
Sen sijaan, että olisin tehnyt asialle heti jotain, kului pitkän aikaa, ennen kuin tajusin, että elämä on oikeasti jotain muuta kuin pelkkiä päiviä, joita kulutetaan pois alta, kunnes aika meistä jättää. Elämä on tarkoitettu elettäväksi. Niinpä tein hyppyni tuntemattomaan ja lähdin opiskelemaan täysin erilaista alaa radiotoimittajaksi. Samaan aikaan tuli kuitenkin kuvioihin myös parisuhde, joka sai minut lopulta hylkäämään radioalalta tarjotun työn ja valitsemaan rakkauden. Vaikka parisuhde sittemmin päättyi, se toi minulle mukanaan myös jotain hyvää. Ilman sitä en välttämättä olisi tänä päivänä yrittäjä ja tekisi juuri sitä, mitä nyt teen.
 |
Pelko kestää vain hetken, mutta katumus on ikuista
Minulla on myös kokemusta siitä, millaista on elää parisuhteessa, johon vain tyytyy, vaikka onkin onneton. Sisimmässään tietää, että olisi parempi erota ja päästää irti, mutta silti sitä vain jää. Miksi? Koska ajattelee, että onko sitä kuitenkaan parempaakaan tarjolla. Onhan kaikilla ongelmia. Eihän elämän kuulukaan aina olla kivaa. Kyllä tämä vielä paremmaksi muuttuu. Kyllä hän vielä muuttuu. Etenkin viimeisintä lausetta hoin sisimmässäni niin, että sain sen melkein kulutettua puhki. Suhde murensi sisintäni pala palalta, mutta kun rakastaa toista, sitä hyväksyy sellaisiakin asioita, mitä ei ehkä pitäisi. Lopulta järjen ääni sisälläni kuitenkin heräsi: Kuinka kauan aion valehdella itselleni?
En sano, että päätökset olisivat olleet helppoja. Irti päästäminen on aina raastavaa, kun kyse on ihmisestä, joka on ollut läsnä omassa elämässä vuosia. Sitä tottuu toiseen. On vaikeaa kuvitella, millaista elämä on ilman toista. On jopa olemassa sanonta "Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas".
Mutta mitä jos tuntematon taivas muuttuukin lopulta tutuksi?
Pelko kestää vain hetken, mutta katumus on ikuista. Kukaan ei mieti kuolinvuoteellaan, "onneksi jätin sen ja sen vaihtoehdon kokeilematta" - päinvastoin. Kun tajuaa, että mahdollisuus on mennyt ohitse tai aikaa ei enää ole, saattaa haikea katumus nousta. Mitä jos olisinkin tarttunut tilaisuuteen? Mitä jos olisin hypännyt tuntemattomaan? Mitä elämäni olisikaan voinut olla?
Muita henkilökohtaisempia postauksiani:
- Riittämättömyyden tunteesta
- Juhlapyhät ja niiden korostama yksinäisyys
- Olisinpa tiennyt...
- Kaksikymppinen vs kolmekymppinen
Oletko sinä hypännyt tuntemattomaan tai onko ajatus käynyt mielessäsi?
Kommentoida saa myös anonyymisti!
Vaihdoin ammattia (opiskelin uuden) silloin kun poika oli vielä pieni. Silloin kyllä mietin, että teinkö nyt oikein kun lähden opiskelemaan, miten me pärjätään rahallisesti? Kannatti tehdä tämä hyppy!
VastaaPoistaIhanaa kuulla, että hyppy tuntemattomaan kannatti! <3 Niinhän se on, että hypyn hetkellä pelko tuo varmasti pintaan myös epäilyksen ajatuksia, mutta kuten postauksessa kirjoitin, pelko kestää vain hetken, katumus on ikuista!
PoistaLaitan vain lyhyesti päällimmäiset ajatukseni, mitkä olen itse oppinut elämäni varrella: kannattaa tehdä elämästään sellainen, että siitä itse nauttii ja kokee elävänsä täyttä, omannäköistä elämää, koska meillä kaikilla on tosiaankin vain yksi elämä. Se kannattaa elää ensisijassa itseään varten. Elämän "realiteetit" (mitä ne sitten itse kullekin on) joutuu tietysti ottamaan huomioon, mutta ensisijassa kannattaa kuunnella oman sydämen ääntä, eikä tyytyä mihinkään vähän sinne päin -asioihin, vaan pyrkiä sitä kohti, mitä sydän sanoo. Olen itse päässyt tähän tilanteeseen vasta pitkästi yli viisikymppisenä, ja sinä Mia olet vielä nuori, minkä vuoksi on hienoa, että olet jo löytänyt oman tiesi ja mitä haluat elämältä. Itseäni harmittaa, että liian monta vuosikymmentä tein asioita ja elin sen mukaan mitä muut olivat määritelleet hyväksi elämäksi. Menneitä ei kuitenkaan kannata jäädä murehtimaan, vaan nauttia siitä, mitä on nyt löytänyt itsestään.
VastaaPoistaTsemppiä Mia<3
Kiitos ajatuksistasi, Sari! <3 Tuo on niin totta, että jokaisen pitäisi uskaltaa elää omannäköistään elämää, muiden mielipiteistä välittämättä! Tottakai sitä voi läheisiltään kuulla näkökulmia asiaan tai toiseen, mutta loppujen lopuksi sinä itse elät päätöstesi kanssa ja ne vaikuttaa ratkaisevimmin omaan elämään. Ja samaa mieltä olen myös tuosta, ettei pidä tyytyä "sinne päin" -juttuihin, vaan rohkeasti etsiä, löytää ja tehdä sitä omaa juttua, vaikka joku muu tuttu tai tuntematon sen kyseenalaistaisikin. Itsekin olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, että oppisin olemaan välittämättä siitä, mitä muut asioista ajattelevat ja miten muiden mielestä pitäisi elää omaa elämäänsä.
PoistaJa kiitos, olen kyllä iloinen siitä, että tässä viimeisen 10 vuoden aikana on hahmottunut itselleni se, mitä oikeasti elämältä haluan ja että uskallan mennä sitä kohti, vaikka välillä tuleekin kompasteltua. Sari, muistahan sinäkin se, että olet itsekin vielä nuori! Mieti jos olisit ymmärtänyt nuo asiat vasta vaikka 10 tai 20 vuotta myöhemmin! Mahtavaa, että se on tapahtunut juuri nyt ja voit nyt elää omannäköistäsi elämää. Ole ylpeä siitä ja itsestäsi! <3
Se on välillä uskomattoman vaikeaa tuo hyppy tuntemattomaan. Itsekin olen sen tehnyt niin työelämän kuin parisuhteenkin saralla - ja molemmat hypyt ovat ehdottomasti kannattaneet vaikka niitä onkin pitkään ja hartaasti joutunut pohtimaankin.. Näitä tilanteita tulee varmasti jatkossakin jossa pähkäilee uskaltaako, mutta ehkä nämä menneet kokemukset hieman vauhdittavat tilannetta enkä enää käytä vuosia pohtiakseni asiaa.. :)
VastaaPoistaJoo, ei ne hypyt helppoja ole! Mutta palkinto sitäkin suurempi, kun on oikeasti voittanut pelkonsa ja hiljentänyt ne epäilyksen äänet, joita pelko sillä hetkellä saa aikaan. Itsekään en kadu mitään hyppyjäni, vaikka eihän niistä se "palkinto" ole heti salamana tullut käteen. Se on tullut pidemmän ajan kuluessa, kun on tajunnut, mitä reittejä sitä on lopulta päätynyt tähän, missä nyt on. Ja totta tuokin, että jo tehdyistä hypyistä saa lisää rohkeutta ja uskallusta hypätä vastaisuudessakin, kun sellaisia tilanteita tulee kohdalle! :)
PoistaTästä tuli mieleen sanonta, "life begins at the end of your comfort zone", eli kyllä niitä hyppyjä kannattaisi uskaltaa ottaa, vaikka välillä tuntuukin todella vaikealta :)
VastaaPoistaTuttu sanonta ja niin totta! Jos miettii, niin mitä sitä oikeasti omalla mukavuusalueellaan edes saavuttaa? Toki sellainen elämä voi jollekin olla tarpeeksi tyydyttävää ja tuntua jopa hyvältä, ja sekin on ok, mutta kannattaa muistaa, että sen oman mukavuusalueen ulkopuolellakin on niin paljon mahtavia, hyviä asioita, jotka vain odottaa sitä, että niihin tartutaan! :)
PoistaKiitos tästä tekstistä ihan hirveästi, sain siitä tukea omille ajatuksilleni ❤️
VastaaPoistaOnpa ihanaa kuulla. Kiitos itsellesi, kun näit sen vaivan, että jätit kommentin! Toivon sinulle hurjasti tsemppiä, minkä tahansa tilanteen äärellä oletkin! <3
PoistaYmmärrän kirjoituksen pointin, mutta en allekirjoita sitä, että kukaan ei mieti kuolinvuoteellaan että onneksi jätin jonkun jutun tekemättä tai vielä erityisemmin kadu, että ei olis ikinä pitänyt tehdä asiaa x. Tai en tiedä onko ihmiset sitten niin täydellisiä, ettei tule tehtyä vääriä valintoja, mutta kyllä ainakin itse pystyn heti nimeämään muutaman asian, jotka olis saanut jäädä tekemättä, ja muutaman, joihin ryhtymistä olen harkinnut, mutta jättänyt sikseen, mistä onnittelen itseäni nyt.
VastaaPoistaJoskus epäröinti perustuu myös ihan puhtaaseen järkeen. Ja hullu saa olla muttei tyhmä.
Kiitos kommentistasi! Joo, totta on, että jos liikaa epäröi, se kertoo siitä, ettei valinta välttämättä ole oikea. Nuo hypyt tuntemattomaan eivät siis tarkoita sitä, että pitäisi tehdä kaikkea aivan hullua, ei missään nimessä :) Täytyy kuunnella itseään! Sitä lähinnä tarkoitin, että pieni pelko kuuluu aina isoissa päätöksissä asiaan, koska tottakai uusi aina vähän jännittää. Mutta sille pienelle pelolle ei kannata antaa valtaa, jos eteen tulee tilaisuus, joka alkaa tuntua siltä, että "jospa sittenkin". Juuri nuo "jospa sittenkin" asiat on niitä, jotka saattaa kuolinvuoteella tulla mieleen ja katumus iskeä, jos on jäänyt tarttumatta.
PoistaKiitos Mia puhuttelevasta postauksesta!
VastaaPoistaKaivoin esille oman "pienen sinisen kirjani", johon olen kirjoittanut itseäni puhuttelevia aforismeja, mietelauseita, lainauksia, runoja jne. Löysin sieltä seuraavan arabialaisen sananlaskun, jonka olen kirjoittanut sinne jo ollessani alle 20v.
"Neljää ei saa takaisin- ääneen sanottu, ammuttua nuolta, mennyttä elämää ja hukkaanheitettyjä mahdollisuuksia."
Olen itse hypännyt elämässä pariinkin kertaan tuntemattomaan sekä työelämässä että parisuhteessa.
Hyppy on pelottanut mutta se on samalla ollut voimaannuttava mahdollisuus jostain uudesta. Olen
luottanut omaan intuitiooni ja tehnyt siten kuten pitää tehdä. Aina en ole osannut pukea tekoani sanoiksi
mutta sisimmässäni olen tiennyt hyvin vahvasti, että juuri näin pitää tehdä.
Olen myös huomannut sen, että "sitku ja mutku" asenteet eivät johda mihinkään koska "elämä on tässä ja nyt". Eilistä ei saa takaisin ja huomista ei kannata vielä murehtia! Hetkessä eläminen ja niihin hetkiin tarttuminen on tärkeää. Carpe diem!
On pysyttävä myös olemaan rehellinen itselleen ja kysymään peilikuvaltaan mitä minä oikeastaaan haluan? Elämä on ohikiitäviä hetkiä, joihin pitää vain uskaltaa tarttua vaikka mahdollisuus myös epäonnistua on olemassa. Eikä se epäonnistuminenkaan ole itse asiassa kovin vaarallista :)
Kiitos ihanasta kommentistasi, Marjo! Viisaita sanoja, joista olen ihan samaa mieltä! <3
PoistaNiin, eihän se koskaan taattua ole, että ne hypyt onnistuvat täydellisesti. Mutta sepä ei tosiaan olekaan jutun ydin, vaan tärkeämpää on se, ettei tarvitse jäädä katumaan, ettei edes yrittänyt ja katsonut, mitä se hyppy tuo tullessaan! Itsekin teen nykyään elämässä valinnat intuition mukaan. Uskon edelleen siihen, että sisin kertoo, mitä tehdä.
Ja hei, tosi kiva idea tuo sinun "pieni sininen kirja". Aivan ihanaa varmasti lukea sitä myöhemmin vuosien jälkeen! Pitäisiköhän itsekin käydä ostamassa joku kiva kirja, mihin kirjoittaa erilaisia elämänviisauksia :)
Pysähdyn välillä itsekin miettimään noita samoja asioita, että tyydynkö vain johonkin asiaan siksi, että muutos pelottaa ja luo epävarmuutta? Kaipaan elämääni nimenomaan turvaa ja pysyvyyttä, mutta mitä jos se jossain vaiheessa koituukin oman onneni esteeksi? Tällaiset ovat isoja asioita mietittäväksi, mutta uskon että jokainen itse parhaiten tietää kun muutoksen aika oikeasti tulee eteen ja on toimittava :)
VastaaPoistaKaikki muutos vaatii aikansa. Jotkut asiat tarvitsee pidempää kypsymistä, ennen kuin tajuaa, että NYT on se hetki :) Mulla on myös käynyt niin. Kaikkia ratkaisuja/hyppyjä en siis tosiaankaan ole tehnyt heti päähänpistona, vaan ne on pyörineet mielessä jo pidempään ja lopulta se päivä on tullut, kun olen tajunnut, että mun on tehtävä tämä. Uskon siis, että niin käy jokaisella, myös sulla! Ja kun se hetki tulee, silloin kannattaa olla rohkea ja unohtaa hetkellinen pelko. Kyllä sen vain sitten tietää, että nyt on aika. Luota siihen ja itseesi! <3
PoistaMun hyppy tuntemattomaan oli se tapahtumasarja, joka johti välien katkeamiseen lapsuudenperheeseeni ja sukuuni. Parasta ja kamalinta ikinä! Tärkeintä lienee se, ettei kadu hyppyä tuntemattomaan sekuntiakaan. Minä en kadu, enkä tuu koskaan katumaankaan. Hyppy tuntemattomaan on tuonu mulle rakkautta rakkaudettomuuden tilalle, parempaa itsetuntemusta, itseluottamus on alkanut kasvamaan melko nollista ja nyt voi jo sanoa, että mulla on jonkinlainen itseluottamus. Lisäksi on ihanaa, kun ei tarvi enää elää jatkuvan pelon keskellä. Tokikaan kaikki asiat ei oo hyviä tässäkään edellä mainitussa hypyssä, mutta luulen, että tärkeintä on se, että jää plussan puolelle. Ehkä näissä hypyissä tuntemattomaan on just se, että ihmiset katuu, ettei edes kokeilleet. Voihan se hyppy epäonnistua, mutta tulipahan ainakin kokeiltua ja siksi ei ehkä niin paljon harmita. Mua nyt jännittää ja pelottaa se hulluna, ku pitäis tammikuussa aloittaa opinnot alalta, josta en tiedä juuri mitään, mutta joka kiinnostaa kovasti. Sittenhän tiiän, ku kokeilen, että onko tuo ala mun ala, niinku uumoilen. Tässä just se, että kaduttais, jos en edes yrittäis.
VastaaPoistaIso ja vaikea päätös ollut sulla! Itsekin uskon, että kävi miten kävi, noissa hypyissä jää aina plussan puolelle, koska niinkuin sanoitkin, silloin ei tarvitse myöhemmin katua, ettei katsonut mitä hyppy olisi tuonut tullessaan. Tosi ihanaa lukea, mitä kaikkea sun oma hyppy on tuonut sun elämään ajan kanssa. Ei ne voitot aina hetkessä rapsahda, mutta pikkuhiljaa! <3
PoistaTsemppiä paljon opiskeluun uudella alalla! :)