 |
Kirjoitin viime vuoden lopulla yhden blogini henkilökohtaisimmista postauksista, joka nousi hetkessä luetuimpien postauksieni joukkoon. Aihe oli arkaluontoinen ja itsessäni jopa hieman nolouden tunteita nostattava, joten mietin moneen kertaan, tulenko koskaan edes julkaisemaan juttua. Onneksi uskaltauduin tekemään sen, sillä yllättävän moni kommentoi kamppailleensa saman asian kanssa: Yksinäisyys, tuo vaiettu aihe, joka kuitenkin on läsnä niin monen elämässä ja tuntuu sydämessä tyhjyytenä.
Postauksen julkaisusta on nyt kulunut jo yli puoli vuotta. Sinä aikana on ehtinyt tapahtua muutoksia niin mielialassani kuin elämässä yleensäkin. Sen kertoi varmasti postauksenikin, jossa jaoin ajatuksia onnellisuudesta. Yllätin samalla myös itseni myöntämällä, että olen kokenut viime kuukausina olevani onnellisempi kuin vuosiin. Ehkä siksi, että suurimmat suot tuntuvat olevan takanapäin ja minulla on ollut aikaa jälleenrakentaa itseni viimeisimmän eron ja sitä edeltäneen raskaan parisuhteen jälkeen. Helppo urakka se ei kuitenkaan ole ollut.
 |
Olin viimeisimmän parisuhteen päätyttyä kuin haalea varjo itsestäni. Joku, jota en tuntenut itsekään. Iloisen, energisen ja hulluttelevan persoonan tilalla oli varuillaan oleva versio, joka oli tottunut kuulemaan jatkuvia korjausehdotuksia itsestään. Jossain vaiheessa sitä lakkasi kyseenalaistamasta ja söi kaikki sanat totuuksina yrittäen muuttua joksikin toiseksi. Selvää oli, etten kelvannut sellaisena kuin olin. En ollut koskaan tarpeeksi hyvä, vaikka miten päin olisin. Loppuvaiheessa tuntui siltä kuin tukehtuisin.
Riitänkö sittenkään tällaisena?
Huolimatta siitä, että erosta on aikaa jo yli kaksi ja puoli vuotta, en vieläkään koe olevani täysin ehjä, enkä oikeastaan edes tiedä, tuleeko sitä päivää koskaan. Vaikka koenkin karistaneeni suurimman osan menneisyyden kahleista, huomaan välillä hetkittäin, että epäilys nousee pintaan, enkä tiedä miten päin ahdistuksissani olisin. Riitänkö sittenkään tällaisena? Olenko liian sirpaloitunut sisältä?
 |
Riittämättömyyden tunteisiin voi törmätä monilla elämän osa-alueilla. Minulla riittämättömyys nostaa päätään etenkin ihmissuhteissa. Työelämässä itsetuntoni on aina ollut vahvempi. Ehkä se johtuu siitä, että olen menestynyt monessa työssä ja kuullut aina paljon kehuja työpanoksestani ja osaamisestani. Toki suorittajaluonteeni ja perfektionistipuoleni saa minusta välillä tiukemman otteen, mutta olen silti oppinut olemaan itseäni kohtaan lempeämpi. Uskomaan siihen, että vähempikin kuin täydellinen riittää ja täydellisyyteen on muutenkin turha pyrkiä. Miksi tämä sama ajatusmalli ei kuitenkaan tartu toisella elämän osa-alueella? Miksi silti epäilen välillä itseäni ja sitä, kelpaanko tällaisena?
Menneisyys muovaa, mutta muutos on mahdollinen
Menneisyys muokkaa meistä jokaisesta omanlaisen. En tokikaan väitä, että ainoastaan edelliset parisuhteeni ovat selitys siihen, miksi olen sellainen kuin olen tänä päivänä tai käyttäydyn tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla. Juuret löytyvät aina lapsuudesta. Sieltä saa eväät elämään, ja omani eivät ole sisältäneet kannustuksen, hyväksynnän tai rakkauden elementtejä. Lapsena tunsin olevani viallinen ja huono lapsi, joka ei ansaitse rakkautta. Opin lapsena myös pelkäämään hylkäämistä, mikä on edelleen tunnelukoistani suurin.
 |
Menneisyyden kokemukset jättävät aina jälkensä ja synnyttävät ajatusmalleja, joiden muuttaminen on kovan työn takana. Siltikin se on mahdollista. Ensimmäinen askel on aina tiedostaa vääristynyt ajatusmalli, jota haluaa lähteä muuttamaan ja mistä se on peräisin. Ja vaikka menneelle ei pidäkään antaa liikaa valtaa ja juurtua asioihin liiaksi, asiat on silti hyvä käsitellä, jotta ne eivät saa kohtuuttoman suurta otetta nykypäivän tilanteissa. Hyvä on myös muistaa, että ilman jotain tiettyä vaikeaa menneisyyden kokemusta meistä voisi puuttua jotain hyvin tärkeää ja itsellemme olennaista. Jotain, mikä tekee juuri sinusta sinut ja minusta minut.
Uskalletaan siis olla aitoja, omia itsejämme - myös vaikeiden tunteiden kanssa. Jokainen meistä on uniikki ja jollekin olet todellinen timantti!
~~~
Kuvissa näkyvät aurinkolasit saatu Nisseniltä, jossa on kaikki aurinkolasit tarjouksessa 2.9. saakka. Nissenin monipuoliseen aurinkolasivalikoimaan voit tutustua heidän nettisivuillaan ja Nissen-myymälöissä, joiden sijainnit löydät täältä. Omat aurinkolasini kuuluvat Boss Orange -mallistoon ja kyseistä mallia on vielä saatavilla punaisena.
Onko siellä ruudun toisella puolella riittämättömyyden kanssa kamppailevia? Mikä on auttanut sinua tunteen selättämisessä?
Todella mielenkiintoinen postaus ja tää herätti hurjasti ajatuksia. Mä koen myös paljon herkemmin niitä riittämättömyyden tunteita elämän muilla osa-alueilla kuin töissä. Nykyisessä työpaikassani en ole sellaista kokenut siellä varmaan kertaakaan, mutta esimerkiksi juuri parisuhteissa ja vaikkapa aiemmin koulussa ollessani kyllä. Mä olin lapsena aina hyvä koulussa ja todistus komeili lähinnä 9 ja 10, mistä johtuen varsinkin tiettyjen sukulaisten "painostus" hyvistä kouluarvosanoista jatkui ihan lukioon asti. Ja olihan se pettymys heille selkeesti suuri, kun ei se "suvun fiksu ja hyvistä kouluarvosanoista tunnettu" Linda kirjoittanutkaan yhtään ällää! Mun vanhemmille oon onneksi aina kelvannut just tällasena eikä mua itseäkään haitannut, etten niitä älliä kirjoittanut. Silti ne sukulaisten syyttävät ja pettyneet katseet ja sanat on jääneet takaraivoon pyörimään ja vielä amkissakin opparia kirjoittaessa mulla oli sellanen olo, että on pakko pyrkiä siihen täydellisyyteen tai en kelpaa. Ihan naurettavaa, kun järjellä ajattelee, mutta silti niin valitettavan todellista, kun ne tunteet tuntee..
VastaaPoistaKiitos kun kommentoit ja jaoit omia kokemuksiasi, Linda! Mulla on myös samanlaisia kokemuksia tuosta koulumaailmassa menestymisessä, joten ymmärrän sua hyvin. Onneksi sulla vanhemmat on sentään ymmärtäneet kertoa, että hyväksyvät sut juuri sellaisena kuin olet. Se on jokaiselle lapselle tärkeää. Itsekin olisin aika ajoin kaivannut sitä. Kai tämä riittämättömyyskin on tunteena sellainen, jota pitää vaan jatkuvasti työstää erilaisissa elämäntilanteissa. Uskon, että sekin päivä vielä tulee, jolloin sitä kokee riittävänsä just sellaisena kuin on - varsinkin itselleen!
PoistaTyö on sellainen, jossa usein tunnen riittämättömyyttä. Se on väärin, koska olen kuulemma hyvä työssäni. Tätä pitää työstää vielä itsekin!
VastaaPoistaIhana postaus Mia <3
Kiitos Outi kun kommentoit <3 Ymmärrän hyvin tuon, että vaikka sitä kuinka kuulisi muilta päinvastaista, jotenkin se riittämättömyyden tunne pitää käsitellä myös itsensä kanssa niin, että voi aidosti tuntea riittävänsä omastakin mielestä. Silti ihanaa, että saat myös ulkopuolelta sellaista palautetta, että olet hyvä ja riität! Se auttaa myös kääntämään omia ajatuksia parempaan suuntaan. Tsemppiä Outi!
PoistaHyvä postaus! Kaipa sitä haluaisi olla se paras äiti tyttärilleen ja puoliso miehelleen, mutta kukaan ei ole täydellinen. En ota siitä paineita, mutta yritän parhaani.
VastaaPoistaMia, kiva kuulla, että olet päässyt pahimman yli ja elämä kirkastuu:) Tsempit vielä, että rinnalle löytyy joku unelmasi mies!
Kiitos <3 Tosi hienoa, ettet ota paineita, vaan olet hyväksynyt sen, että parhaansa yrittäminen riittää! Tuon saman kun ymmärtäisi jokainen, niin elämä olisi paljon helpompaa :)
PoistaItselläkin on jäänyt kummittelemaan 15 vuoden takainen ensimmäinen vakava parisuhteeni mieleen ja tietyissä painajaisissa tämä kyseinen herra tulee kummittelemaan. Erikoista, että näinkin pitkän ajan jälkeen - ja kun välissä on useampikin vakavampikin parisuhde ollut - mutta toisaalta olen miettinyt, että ehkä se on siinä kun ne tapahtumat tapahtuivat juuri siinä aikuisuuden kynnyksellä. (Kyse ei ole mistään sen "vakavammasta" kuin pettämisestä, mutta kyllähän nekin arpeuttavat..)
VastaaPoistaKiitos Mira, kun kommentoit <3 Tottakai kaikki tuollainen arpeuttaa (varsinkin jos aikuisuuden kynnyksellä tapahtunut) ja varmasti sisin muistaa aina, vaikka asian kunnolla käsittelisikin. Onneksi myös aika tekee tehtävänsä, vaikka se niin tylsältä kuulostaakin. Ja jokainen elämänvaihe opettaa aina jotain, vaikka ne opetukset sillä hetkellä hirveiltä tuntuukin!
PoistaMää en muista kokeneeni oleva riittävä ikinä. En lapsuudessa, en nuoruudessa, en nuorena aikuisena. Vasta nyt, ku siitä, ku välit lapsuudenperheeseen ja lähisukuun on katkennu melkein kokonaan (katkes 6v sitten), on ruennu löytymään orastava ja koko ajan kasvava tunne siitä, että riitän just tämmösenä ku oon. Koen itse, että tää on itsetunnosta ja itsetuntemisesta kiinni. Mitä enemmän oon minut itteni kans, sitä paremmin myös riitän.
VastaaPoistaTosi ikävä kuulla! <3 Mutta mä ymmärrän sua. Myönnän, ettei mullakaan ole vielä ollut elämässä sellaista hetkeä, että olisin kokenut riittäväni just sellaisena kuin olen - paitsi työelämässä. Ehkä hetkellisesti oon kokenut niin parisuhteissakin, mutta sellaista pysyvää tilaa kuitenkin tavoittelen edelleen. Oon silti samaa mieltä sun kanssa siitä, että loppupeleissä se työ on tehtävä itse ja lähtee myös itsestä. Mutta tottakai siihen vaikuttaa myös lapsuus ja muut ihmissuhteet, jotka on luoneet vastakkaista asetelmaa lähes koko elämän.
PoistaMun mielestä on tosi rohkeaa, että oot uskaltanut laittaa välit poikki sun perheeseen ja lähisukuun omaa hyvinvointiasi ajatellen. Se ei ole helppo paikka, mutta varmasti parantaa omaa vointia, kun saa sellaiset ihmiset pois elämästä, jotka jatkuvasti "ajaa alas" tai epäilee. Ylipäätään elämästä pitäisi karsia sellaiset ihmiset, jotka aiheuttaa vaan ahdistavia tunteita ja joiden lähellä ei ole hyvä olla. Perheen ja sukulaisten kohdalla se on vaan varmasti vaikeampaa, kun moni ajattelee, että perhe on perhe ja siksi sitä vaan jotenkin sietää enemmän juttuja, mitä esim. ystäviltä tai tutuilta ei sietäisi ollenkaan.
Kiitos kun kommentoit ja jaoit omia kokemuksiasi tästä aiheesta! <3
Huomaan, että meillä on todella paljon samoja ajatuksia ja nämä syvällisemmät postauksesi ovat kolahtaneet kyllä itseeni täysin :) Itsellenikin on jäänyt vahva hylätyksi tulemisen pelko lapsuudesta, joka johtaa juurensa varmasti vanhempieni eroon ollessani vielä hyvin nuori. Sen taas olen huomannut vaikuttavan parisuhteeseeni inhottavana mustasukkaisuutena, josta olen kuitenkin yrittänyt päästä mahdollisimman hyvin eroon - en kuitenkaan halua tukahduttaa ketään olemalla liian takertuva ja kontrolloiva, sillä kukaan ei jaksa sellaista ikuisesti. Riittämättömyyden tunteet tulevat täälläkin pintaan juuri ihmissuhteissa, mutta siihenkin on auttanut itsensä tutkiskelu ja ajatus siitä, että miun ei tarvitse muuttua kenenkään toisen takia on auttanut pääsemään negatiivisten tunteiden yli :)
VastaaPoistaVoi kuinka kiva kuulla, Tuuli! <3 Alkuunhan en paljoakaan kirjoitellut henk.kohtaisempia postauksia, vaan pysyttelin lähinnä kauneusaiheissa. Mutta nyt kun olen huomannut, miten ihanasti nämä syvällisemmät postauksetkin on otettu vastaan ja miten paljon näitä luetaan, olen tullut rohkeammaksi sen suhteen, että kirjoitan vaikeammistakin aiheista. Se on itsellekin jotenkin terapeuttista! Ja uskon vahvasti siihen, että vaikeista asioista pitää puhua, eikä omia tunteita tarvitse hävetä. Jos se on jonkun mielestä nolo juttu, sitten on. Kaikkien pitäisi saada olla rohkeasti ja häpeilemättä omia itsejään! <3
PoistaJa mitä tulee tuohon mainitsemaasi takertuvuuteen ja kontrollointiin; ymmärrän sua hyvin. Molemmat kumpuaa hylätyksi tulemisen pelosta. Onneksi niihin pystyy paljon vaikuttamaan, kun tunnistaa ne itsessään ja tietää mistä ne johtuvat. Jokaisella meillä on omat kompastuskivet, mutta musta on tärkeää, että niistä pystyy myös parisuhteessa puhumaan ja olemaan sekä itselle että toiselle rehellinen.
Tsemppiä paljon sulle, Tuuli - ja kiitos kun kommentoit! <3