tammikuuta 04, 2017

Sanontojen suossa

Tarkoitukseni oli aloittaa uusi blogivuosi paljastamalla hiljalleen viime vuoden parhaita kosmetiikkatuotteita ja tietenkin kaikkea muutakin kivaa, mutta luonteeni mukaisesti poikkean reitiltä ja julkaisenkin hieman erityylisen postauksen. Otsikko kertoo jo jonkin verran, mutta sen verran on selvennettävä, että mistä idea tällaiseen postaukseen lähti. Miksi aloin listaamaan erilaisia sanontoja ja miettimään, onko niissä oikeasti mitään itua ja uskonko niihin itse?

Tämä postaus alkoi hautua joulupyhinä, kun juttelin ystäväni kanssa puhelimessa häntä vaivaavasta tilanteesta. Olimme käyneet jo pidemmän keskustelun, kun hän jossain vaiheessa totesi, että "kaipa se on niin, että kaikki hyvä päättyy aikanaan". Mietin hetken ja sanoin sitten ääneen, että niinhän se taitaa olla. Mutta siinäkin hetkessä voi päättää haluaako jumittua hetkeen ja keskittyä siihen tunteeseen, että jokin hyvä on päättynyt, vaiko iloita siitä, mitä on ollut. Sillä eihän yhden hyvän päättyminen sitä tarkoita, etteikö sitä hyvää tulisi vielä samassa muodossa jonkin toisen asian tai ihmisen kautta. Ystäväni kokikin tästä selkeän ilahtumisen ja oikeastaan itsekin samalla asian ääneen sanottuani tajusin, että niinhän se on. Kunpa vielä osaisi pitää tästä ajatuksesta kiinni heikkoina hetkinä eikä jumittua liiaksi ikäviin tunteisiin. Toisaalta ikävätkin tunteet kuuluvat elämään ja mikään tunne ei ole pysyvä. Ainoa pysyvä asia on muutos ja tunteet kuuluvat niihin. Aina ei voi tuntua samalta, eikä pidäkään. Muuten kyse ei olisi elämästä. 

"Kaikki hyvä päättyy aikanaan..."

Aiemmin tuo sanonta on ollut minulle jotenkin erityisen negatiiviskaikuinen. Minun ja ystäväni puhelun jälkeen kuitenkin tajusin, että mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän aloin kallistumaan sille kannalle, että kyllä: minä uskon, että kaikki hyvä päättyy aikanaan, mutta se ei poissulje uutta hyvää. Aivan kuten elämässä yleensäkin, on erilaisia vaiheita. Oli vaihe sitten hyvä tai huono, ei se ikuisesti kestä. Jossain vaiheessa annetaan tilaa uudelle vaiheelle. Hyvän päätyttyä on varmasti tiedossa uuttakin hyvää, koska elämään kuuluu kumpaakin: ylä- ja alamäkiä. Miksei siis tähänkin sanontaan ja siihen hyvän päättymiseen voisi asennoitua niin, että okei, tämän oli nyt aika päättyä, mutta seuraava vaihe odottaa jo. Mitähän (hyvää) se tuo tullessaan?

"Hyvä ruoka, parempi mieli..."

Vaikka asenne vaikuttaa elämässä paljon, mikään asenne ei poista nälän tunnetta. Rakastan ruokanautintoja ja olen todellakin sitä mieltä, että hyvä ruoka antaa paremman mielen. Kun minua pyydetään listaamaan asioita, jotka tuovat minulle iloa elämään, kosmetiikkaelämysten perässä (ellei jopa samalla tasolla) on ruokaelämykset. Siihen perään tulee matkustelu ja musiikki, joista jälkimmäinen pysynyt mukana lapsuudesta saakka tähän päivään asti. Mutta siis kyllä; kiukkuisen ja pahantuulisen Mian mielen paremmaksi muuttaa nopeasti jokin ihana ruoka-annos... En jotenkin osaa uskoa, että joku olisi sitä mieltä, että hyvä ruoka ei antaisi parempaa mieltä? Okei, ruuan voima ei riitä suurten surun tunteiden kadottamiseen, mutta nälkäkiukun se kyllä vie pois.

"Se mikä ei tapa, vahvistaa..."

Tämä on sanonta, jota olen yrittänyt tolkuttaa itselleni monia kertoja elämän näyttäessä sen pahimpia puolia ja kun jaksaminen on ollut äärimmäisellä koetuksella. Olen sitä mieltä, että rankat kokemukset vahvistavat, mutta niilläkin on rajansa. Jos kuvitellaan esimerkiksi, että ihminen raiskataan ja kuukausi sen jälkeen tiputetaan päälle "toinen pommi", kun edellisestä koettelemuksestakaan ei ole vielä ehtinyt toipua, siinä ei paljoa varmastikaan ajattele, että tämä vahvistaa ja antaa tulla vaan. Pahat kokemukset vahvistavat yksittäin, kun niiden käsittelemiseen saa keskittyä yksi kerrallaan ja vastoinkäymisistä toipumiseen on tarpeeksi aikaa, ennen kuin seuraava jysähtää päälle. Mutta jos koko ajan "pommitetaan" samaa ihmistä, ei siitä ihminen siitä vahvistu, kun kaikki lyödään kerralla päälle. Siinä voi olla myös se mahdollisuus, että se ihminen menetetään. Joten kiteytettynä tästä: minusta vastoinkäymisillä on vahvistava voima vain, jos toipumiseen varataan tarpeeksi aikaa, ennen seuraava iskee.

"Eteenpäin, sanoi mummo lumessa..."

Olisi hauska tietää, kuka on se mummo, joka tämän on ensimmäisenä sanonut. Asenne on ainakin ollut kohdallaan! Tottahan se on, ettei sinne lumekinosten keskelle auta jäädä. Ei paikoilleen jähmettymällä pelastu tai pääse eteenpäin vaikeista tilanteista. Hankaliin tilanteisiin tai tunteisiin ei kannata jumittua, vaan suunnata ajatukset eteenpäin. Vaikka elämälle ominaista on liike, uskon silti myös siihen, että välillä on lupa potea niitäkin päiviä, jolloin ei huvita liikkua mihinkään ja haluaa vain kaivautua hetkeksi omiin oloihinsa. Myönnän, että hiljattain olen itsekin kokenut sellaisia tunteita. Mutta kuten ylempänä jo kirjoitin, kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään. Haaste onkin siinä, miten oppisi hyväksymään myös ne "huonommat" tunteet. Ei rypeä niissä, mutta hyväksyä ne.

"Hätä keinot keksii..."

Tämä on järjettömän hyvä sanonta ja omasta mielestäni niin totta. Oletteko kuulleet tai lukeneet tilanteista (tai jopa olleet sellaisissa hädän hetkissä itse mukana), joissa ihmiset keksivät aivan ihmeellisiä keinoja pelastua? Se on kumma juttu, mutta yleensä ihmisen joutuessa kiperään tilanteeseen tai ajautuessa ahdinkoon, jossain vaiheessa päähän tupsahtaa ajatus, jota ei olisi koskaan uskonut tulevansa ajatelleeksikaan. Jos ajattelet tilannetta oletuksena päässäsi, et varmasti keksi samoja ratkaisuja kuin joutuessasi aitoon tilanteeseen oikeasti. Tästä päästään toisaalta myös siihen, että itse en käsitä ihmisiä, jotka sanovat toiselle, että "miten typerää, minä olisin ainakin tehnyt toisella tavalla" tai "miksi et tehnyt sitä tai tätä?". Ei voi oikeasti tietää, miten hädän hetkellä ajatusmaailma muuttuu ja miten toimii, vaikka kuinka olisi joskus kuvitellut tilanteen. Siksi on usein parasta vain yrittää ymmärtää ja asettua toisen asemaan, jos ei itse samassa tilanteessa ole koskaan ollut.

"Sitä saa mitä tilaa..."

Jos tämän sanonnan sijoittaa ravintolaan, niin eipä taida aina pitää paikkaansa. Mutta oikeastaan muuten olen aika lailla sitä mieltä, että usein elämässä kyllä saa juuri sitä, mitä tilaa. Jos voivottelee elämäänsä vuosia ja keskittyy esimerkiksi siihen, että aivan varmasti saa joskus vielä syövän ja jotain muutakin pahaa vielä tapahtuu, niin kerjää jollain tavalla negatiivisuuksia elämäänsä. Asenne on kuitenkin valinta, vaikka kaikki ajatuksia ei aina valita voikaan. Se on selvää, että jokaisesta tuntuu joskus pahalta eikä aina huvita, mutta jos jatkuvasti "virittäytyy samalle taajuudelle", todellakin saa sitä mitä tilaa. Joko niitä hyviä tai huonoja juttuja. Tähän sanontaan voisi hyvin liittää myös "älä maalaa piruja seinälle". Itse olen oikeasti joutunut opettelemaan sen taidon, etten aina kuvittelisi kaikista tilanteista heti sitä pahinta. Ja kas kummaa, kun oppii rauhoittumaan, nauraa monesti jälkikäteen niille ensimmäisenä mieleen tupsahtaneille "kauhuskenaario"-ajatuksille.

"Kell' onni on, se onnen kätkeköön..."

Minut on kasvatettu siihen malliin, että olen jotenkin oppinut "piilottamaan onnen" ja olemaan huutelematta hyvistä asioista liiaksi muille. Tunnustan, että välillä pelkään, että jos sanon asian ääneen, se ei toteudukaan ja jotain huonoa tapahtuu viime tipassa. Tiedän; tavallaan on hassua ajatella näin, koska miksei hyvistä asioista saisi iloita ääneen ja kertoa muille? En kuitenkaan silti koskaan voisi kuvitella itseäni ihmiseksi, joka leventelisi onnellaan ja kuuluttaisi kaiken vaikka facebookissa. Ystäville voi mielestäni hyvin sanoa asiat, joista iloitsee, mutta tarvitseeko kuitenkaan kaikesta kertoa kaikille? Voihan onnesta nauttia muutenkin. Minusta se ei yhtään vähennä onnen määrää, vaikka siitä ei kaikille kertoisikaan. Päinvastoin; voi hymyillä sisäisesti ja hehkua sitä onnea, jonka muut vain aistivat. Ja jos joku kysyy, voihan silloin kertoa, miksi tuntuu sillä hetkellä juuri niin kivalta.

Teki mieli sisällyttää tähän vielä pari muutakin sanontaa, mutta "kohtuus kaikessa", vai miten se meni... 

Nyt olisi kiva kuulla teidän mielipiteitänne: Mitä mieltä olitte tästä postauksesta? Mihin sanonnoista te samaistutte ja mistä ajattelette toisella tavalla? Toivooko joku siellä tällaiselle postaukselle jatko-osaa? 

*Postauksen kuvat räpsäisin USA:ssa viime kesänä.